David Hasselhoff palaa tuttuun mustaan nahkatakkiin: Ritari Ässä tekemässä paluuta – vaan entäpä peli?

17.12.2015

Jahas, mitäs mitäs.

Viime viikolla YouTubeen ilmestyi video, jolla nähdään parikin tuttua hahmoa. Ensin nähdään David Hasselhoff tutussa mustassa nahkatakissaan. Tämän jälkeen aavikolla nähdään tuhatta ja sataa Michael Knightiä kohti ajava KITT.

Lopussa ruudulle lävähtää teksti Knight Rider Heroes. Hienoksi ja kummalliseksi asian tekee se, ettei Knight Rider Heroesista ole vielä kerrottu tätä ennen sanaakaan julkisuuteen.

Lopussa annetaan nettiosoite Knightriderheroesmovie, joten olisiko sieltä sitten jonkinlaista elokuvaa tulossa? Sivuilta ei ainakaan vielä löydy sen enempää tietoa. Ja tuleeko elokuvan yhteydessä myös videopeli, kuten nykyään on tapana tulla?

Elämme jännittäviä aikoja.