2010 ilmestyi raivostuttavan vaikea peli, josta tuli ilmiö – nyt se sai erikoista jatkoa

Lihahyppy uuteen ulottuvuuteen.

02.04.2026

Super Meat Boy ilmestyi virallisesti vuonna 2010. Uskomattoman vaikea peli nousi saman tien jättihitiksi. Alkujaan ensimmäisen kerrna virallisesti Xbox Live Arcade -palvelussa ilmestynyt peli on käännetty myöhemmin lähes kaikille mahdollisille laitteille. Peli sai jatko-osan Super Meat Boy Forever vuonna 2020. Nyt sarjaan on ilmestynyt kolmas osa eli Super Meat Boy 3D. Kuten nimestä voi päätellä, vie uutukainen 2D-tasoloikan uuteen ulottuvuuteen eli 3D:ksi.

Pelin arvioit ovat nyt julki. Ihan täysin onnistuneesti ei ole loikka 2D:stä 3D:hen onnistunut: tällä hetkellä Metacritic-palvelusta löytyy 15 arvioita, ja pelin keskiarvosana on tällä hetkellä 74 pistettä sadasta mahdollisesta. Tämähän ei suinkaan ole sinänsä huono arvosana, mutta huomattavasti alhaisempi kuin kahden aiemman osan arviot.

Vähemmän yllättäen arvioissa mainitaan, miten hyppy uuteen ulottuvuuteen ei toimi ihan niin hyvin kuin pitäisi, ja välillä hahmon ohjaaminen on hieman epätarkkaa. Muutenkaan kenttien suunnittelu ei ole aivan yhtä hyvää kuin edellisissä osissa.

Kaikkia arvioita pääset lukemaan täältä. Pelin videon löydät alta. Peli on nyt ilmestynyt pc:lle ja konsoleille.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Tiltin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset peliuutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.