Turok Evolution

27.09.2002

Turok-sarjan tuorein inkarnaatio Evolution julkaistiin monenlaisten markkinointitempausten saattelemana. Peliuutisia seurannut yleisö sai ihmetellä jonotuksen maailmanennätystä ja Turokiksi nimensä muuttavia ihmisiä. Onkin varsin epätodennäköistä, että kukaan olisi voinut olla huomaamatta pelin ilmestymistä. Sääli vain, että mainostemppujen kehittelyn lomassa Acclaimin pojilta on jäänyt itse pelin suunnittelu puolitiehen.

Tarinallisesti Turok: Evolution on eräänlainen prologi sarjan muille peleille. Se sijoittuu aikaan, jolloin Tal’Set päätyi ensimmäistä kertaa Unohdetuille Maille ja aloitti pitkän sotansa vihamielisiä dinosauruksia vastaan. Saapuessaan sankarimme ystävystyi Jokikansan kanssa ja sai tietää näiden käyvän katkeraa taistelua Lordi Tyrannuksen johtamaa Dinosoid-armeijaa vastaan. Varsin pian selviää myös se, että Tal’Setin verivihollinen kapteeni Bruckner on liittoutunut Tyrannuksen kanssa. Niinpä tuleva dinosauruksen tappaja ryhtyy yhden miehen sotaan koko hyökkäysarmeijaa vastaan.

Pelin sisällössä ei ole paljon ihmettelemistä. Tarjolla on kohtuullisen runsas valikoima lineaarisesti eteneviä kenttiä, joissa päähenkilö juoksee, hyppii, kiipeilee ja ennen kaikkea tappaa vihollisia. Ajoittain Tal’Set saa alleen aseistetun lentoliskon, jolloin taistelut siirtyvät maanpinnalta ilmatilaan. Perusidea on kuitenkin koko ajan sama: tapa kaikki vähänkin vihamieliseltä vaikuttava. Ainoan poikkeus tähän sääntöön ovat siellä täällä liikuskelevat rauhalliset eläimet, joiden surmaaminen ei ole missään määrin tarpeellista. Sadististen pelaajien käsissä niiden odotettavissa oleva elinikä taitaa tosin olla ikävän lyhyt.

Kun pelin tarjonta on näinkin yksipuolista, sen pääosassa ovat väistämättäkin aseet ja vihollisten mahdollisimman veriset ja näyttävät kuolinanimaatiot. Erilaisista tuhovälineistä mukana ovat kaikki vakiomallit sotanuijaa, kolmea erilaista jousta, pistoolia, haulikkoa, raketinlaukaisinta, liekinheitintä ja mini-gunia myöten. Valikoiman mielenkiintoisin vehje on kuitenkin painovoiman sekoittaja, jonka avulla vihollisia voi heitellä ympäriinsä, pudotella jyrkänteiltä ja käyttää suojakilpenä. Aseena se ei ole kovin tehokas, mutta sillä leikkiminen on erittäin hauskaa.

Kovin kummoista peliä Tal’Setin tuoreimmasta seikkailusta ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi. Suoraviivaiset räiskintäkentät käyvät hyvin nopeasti tylsiksi, sillä toimintapätkinä ne ovat korkeintaan keskinkertaisia eikä niistä löydy lainkaan vaihtelua tai uusia ideoita. Kehnolla tekoälyllä varustettuja vihollisten tappaminen tuntuu myös hyvin merkityksettömältä, sillä pelaajaa palkitaan vain satunnaisilla uusilla aseilla ja melko huonosti tehdyillä välivideoilla. Tarina ei tunnu etenevän mihinkään, joten kenttien läpäisystä ei ole oikeastaan mitään iloa. Koko touhun päätarkoitus tuntuukin olevan vain vihollisten kuolinanimaatioiden seuraaminen. Niinpä pelin kahlaaminen lävitse edes yhden kerran tekee jo tiukkaa eikä sen ääreen ole oikeastaan mitään syytä palata jälkeenpäin.

Pelin kontrollit ovat kumman kaksijakoiset. Toisaalta ne toimivat DualShockilla paremmin kuin yhdessäkään toisessa konsoliräiskinnässä, ainakin tavallisissa maanpinnalle sijoittuvissa kentissä. Tähtääminen onnistuu kerrankin myös liikkeessä ja vihollisiin osuu tyydyttävällä tarkkuudella. Toisaalta mukana on muutamia erittäin epäonnistuneita ratkaisuita. Näistä hyppäämisen sijoittaminen risti-napin taakse liipaisimien sijaan on kiusallista, mutta kiipeämiseen liittyvät ongelmat pahimmillaan suorastaan katastrofaalisia. Päähenkilöllä on paha tapa pudota alas kielekkeiltä heti päästyään tikkaiden yläpäähän eikä kiipeäminenkään aina onnistu pelaajan toivomalla tavalla. Itse kohtasin pelin aikana kuoleman useammin putoamalla kuin millään muulla tavalla. Toinen kriittinen ongelmakohta on lento-osuuksien kankea ohjattavuus. Turhaa seiniin törmäilyä tapahtuu nimittäin paljon useammin kuin olisi suotavaa.

Pelin teknisessä toteutuksessakaan ei ole hurraamista. Sen grafiikka on muutamia näppäriä yksityiskohtia lukuun ottamatta varsin karkeaa ja etenkin kasvillisuudella on paha taipumus pikseloitua lähelle mentäessä. Playstation 2 ei myöskään jaksa pyörittää kolmiulotteista pelimoottoria niin hyvin kuin sen pitäisi, joten pelinäkymä pätkii ja hidastuu etenkin lentäessä tehtävien käännösten aikana. Kehnojen ääninäyttelijöiden ja keskinkertaisen toimintamusiikin täyttämä äänimaailma ei sekään pysty ylläpitämään mielenkiintoa peliä kohtaan. Kahden hengen moninpelikin on lähinnä marginaalisesti kiinnosta 13 kentästä ja 25 hahmostaan huolimatta. Kohtaamiset ovat nimittäin pääsääntöisesti varsin tapahtumaköyhiä eikä säännöllisin väliajoin pätkivä pelimoottorikaan innosta jatkamaan kahinointia.

Lyhyesti sanottuna Turok: Evolutioniin pätee erinomaisesti vanha suomalainen sananlasku ’paljon melua tyhjästä’. Se on vain satunnaisesti viihdyttävä keskiverto-väkivaltaa tarjoileva toimintapeli, jonka puutteita on yritetty peitellä mahdollisimman omalaatuisella mainoskampanjalla. Tämän osan perusteella dinosaurus-hippa alkaa kuitenkin olla jo aikansa elänyt pelisarja. Nykymarkkinoilla se ei yksinkertaisesti ole millään muotoa tutustumisen arvoinen julkaisu. Seuraavan Turokin olisikin syytä keksiä jotain aivan uutta pystyäkseen nousemaan edes etäisesti mielenkiintoisten pelien joukkoon.