Nintendo jatkaa vanhojen 2d-tasoloikka -klassikoiden kääntämistä Game Boy Advancelle. Eikä ihme, sillä kaksi edellistä Super Mario Advance -sarjan peliä ovat käyneet kaupaksi kuin taivas-paikat herätysjuhlissa. Tällä kertaa uusintakäsittelyn on saanut alun perin Super Nintendolle vuonna 1995 julkaistu Yoshi’s Island. Yksinpeli-seikkailun lisäksi mukana on tuttuun tapaan myös päivitetty versio vanhasta Mario Bros.ista, jota voi hakata joko yksin tai linkkikaapelin välityksellä 2-4 pelaajan voimin.
Yoshi’s Islandin taustatarina on varsin hellyttävä, sillä se lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa tulevat putkimies-kaksoset ovat vielä haikaran nokassa matkalla kohden vanhempiaan. Rauhallinen lentoretki katkeaa kuitenkin yllättäen, kun veljeksiä kyyditsevän linnun kimppuun hyökkää varjomainen hahmo. Se kaappaa Luigin mukaansa ja jättää Marion putoamaan kohden alhaalla siintävää merta. Siellä pojan pelastaa hieman yksinkertainen, mutta hyväntahtoinen dinosaurus Yoshi, joka on osa suurta samankaltaisten olentojen joukkoa. Muutaman hetken tuumailun jälkeen koko Yoshien sukukunta ottaa tehtäväkseen saattaa Mario jälleen yhteen veljensä kanssa. Tästä lähteekin liikkeelle monien vaarojen täyttämä seikkailu, jonka aikana tuleva putkimies ratsastaa ystävällisen dinosauruksen harteilla.
Pelin varsinaisena sankarina toimii siis Yoshi, joten se eroaa jossain määrin perinteisistä Mario-loikinnoista. Tämä näkyy etenkin kontrolleissa, sillä hyppimisen lisäksi dinosaurus osaa ”syödä” vihollisia pitkän kielensä avulla. Suussa olevat hirviöt voi joko sylkäistä ulos tai muuttaa muniksi, joita voi myöhemmin käyttää ammuksina. Koska esimerkiksi monien pulmien ratkominen vaatii seinien ja esineiden heittelemistä munilla, viholliset eivät ole enää pelkkä este, vaan myös arvokas resurssi.
Yoshi voi myös hankkia itselleen erikoiskykyjä syömällä sieltä täältä löytyviä vesimeloneita. Nautitun hedelmän väristä riippuen dinosaurus voi sen jälkeen sylkeä joko siemeniä, tulta tai jäätä. Useimmiten nämä erikoishyökkäykset on tarkoitettu jonkin tietyn pulman ratkaisemiseen, joten niillä ei pääse leikkimään aivan yhtä paljon kuin haluaisi. Sama kohtalo on myös muodonmuutos-kuplilla, joiden avulla sankarimme voi omaksua helikopterin, junan tai jonkin muun kulkuvälineen ulkomuodon. Molemmat erikoiskyvyt ovat erittäin hauskoja ja pelin loppupuolella alkaakin tuntua siltä, että niitä olisi voinut hyödyntää hieman enemmän.
Kovin paljon vesimeloneita ja muodonmuutoksia ei kuitenkaan ehdi kaipaamaan, sillä pelin tasosuunnittelu on joka tapauksessa erittäin laadukasta. Tarjolla on perinteisten tasoloikka-osuuksien ja jatkuvasti etenevää ruutua vastaan käytävien kilpajuoksujen lisäksi myös runsaasti pieniä pulmia ja muita kekseliäisyyttä vaativia kohtauksia. Kentissä riittää myös piilotettuja bonuksia ja muuta etsittävää, joiden ansiosta niitä jaksaa mainiosti pelata useampaankin otteeseen. Jo pelkästään kaikkien pisteytettävien kukkien, kolikoiden ja tähtien haaliminen kokoon vaatii tavallisesti useammankin yrityksen. Lyhyesti sanottuna kenttäsuunnittelussa näkyy tiukka ammattitaito ja tieto siitä, mitä hyvän ja viihdyttävän pelin kasaaminen vaatii.
Valitettavasti tämä asiantuntemus ei välity käännöksen teknisestä puolesta aivan yhtä hyvin. Pelin yksinkertaiset kontrollit on erittäin helppo oppia, mutta pelituntuma ei silti ole aivan kohdallaan. Ongelmia esiintyy lähinnä hyppyjen kohdalla, sillä niiden tähtääminen ei ole aivan niin luontevaa kuin pitäisi. Tämä aiheuttaa toisinaan tarpeettomia kuolemia kohdissa, joissa Yoshia pitäisi pystyä hyppyyttämään nopeasti ja tarkasti. Yleisesti ottaen ongelma ei kuitenkaan ole kovin merkittävä.
Graafisesti käännös on varsin uskollinen alkuperäiselle pelille eli jälki on tarkkaa ja yksityiskohtia löytyy runsaasti. Yoshi’s Islandin tyyli ei kuitenkaan ole koskaan ollut täysin allekirjoittaneen mieleen. Monien kenttien valju värimaailma ja maaston repaleinen ulkonäkö luovat koko pelistä hieman keskeneräisen vaikutelman. Joitakin tyyli varmasti miellyttää, mutta itseäni se jäi hieman häiritsemään. Myös pelin äänimaailmasta jäi hieman samanlainen tunnelma, sillä tutuista taustamusiikeista ja muista pienistä kikoista huolimatta se tuntui jostain syystä hieman tyhjältä.
Paketin toinen peli Mario Bros. on yksinpelinä tuttuakin tutumpi kokonaisuus, jossa tönitään joustavien tasojen päällä vaeltavia hirviöitä selälleen. Mitään sen syvällisempää ideaa siitä ei löydy, mutta entistä korkeampien pistemäärien ja vaikeampien kenttien tavoitteleminen on silti hauskaa. Todella mielenkiintoiseksi peli muuttuu kuitenkin vasta linkkikaapelin avulla pelattavassa moninpelissä, jossa pelaajat kilpailevat kentässä olevista kolikoista aikarajan puitteissa. Kiihkeä kamppailu muuttaa tunnelman hyvin nopeasti hysteeriseksi, vaikka se ei yksipuolisuutensa vuoksi olekaan kestävintä mahdollista peliviihdettä. Pelaamaan pääsee kuitenkin yhdellä ainoalla pelikasetilla sisällön muuttumatta lainkaan, joten sinänsä moninpelistäkin saa mainiosti vastinetta rahoilleen.
Super Mario Advance -käännösten jatkuessa hiipii väistämättä mieleen kysymys siitä eikö Nintendo voisi tuottaa Game Boy Advancelle myös uusia Mario-pelejä. Se taitaisi olla kuitenkin suhteellisen turhaa, sillä yhtiön vanhat julkaisut ovat yksinkertaisesti niin laadukkaita, että ne kestävät erinomaisesti toisenkin käsittelyn. Yoshi’s Islandista löytyy kaikki hyvään tasoloikintaan tarvittavat elementit: tasokas ja monipuolinen kenttäsuunnittelu, runsaasti haastavaa pelattavaa ja valtavasti erilaisia piilotettuja bonuksia.