Alkoholismin sanotaan olevan suomalaisten kansantauti. Platonic Partnershipin debyyttipeli Lydia käsittelee asiaa raadollisimmalla mahdollisella tavalla, sillä peli keskittyy seuraamaan alkoholismin vaikutuksia pieneen lapseen.
Lydia rakentuu neljän jakson ympärille, joille kaikille yhteistä on hylätyksi tulemisen tunne kuningas Alkoholin tieltä. Tilanteiden toteutuksesta näkee ja tuntee, kuinka riipaisevan läheltä aihe on selkeästi koskettanut pelin tekijöitä ja siitä hyvästä täytyy nostaa hattua. Pelissä onnistuttiin näyttämään alkoholismista kärsivät vanhemmat samaan aikaan todella pelottavilta hirviöiltä, mutta loppukohtaukseen tultaessa minut valtasi ristiriitainen raivon ja säälin tunne, joka on tuttu jokaiselle alkoholismin kanssa kasvaneelle lapselle ja nuorelle.
Peli kiidätti tekijänsä tämän vuoden suomalaiseksi pelinkehittäjäksi ja aihepiirin valinnan kautta ymmärrän valinnan oikein hyvin. Peli muodostaa erittäin sieluamurskaavan tunnelman ja Lydian värimaailmasta huokuu, kuinka ilotonta päähahmon lapsuus todennäköisesti on ollut. Värimaailma koostuu pääasiassa erilaisista harmaan sävyistä ja harvoilla väripilkuilla ohjataan pelaaja klikkailemaan oikeita paikkoja, jotta tarina pääsee jatkumaan. Pelin taidetyyli on hyvin viitteellinen ja selkeämmät yksityiskohdat on valikoitu erittäin tarkoin.
Pieni lapsi aikuisten maailmassa.
Lydia esittäytyy naksutteluseikkailuna, mutta peli muistuttaa enemmän interaktiivista tarinaa kuin varsinaisesti peliä. Ei sillä, Lydian tarina ja aihepiiri itsessään tekee siitä palan A-luokkaista suomalaista tarinankerrontaperinnettä. Niin, pelistä löytyy kyllä lukuisia käännöksiä, mutta suomenkielistä versiota pelistä ei ainakaan arvostelukierroksella löytynyt.
On pakko mainita myös pelin ”ääninäyttely”, joka koostuu lähinnä eri hahmojen murahteluista. Pelin dialogi esitetään puhtaasti tekstin kautta, mutta jokaisen repliikin kohdalla kukin hahmo mumisee, murahtelee tai ynisee ja kyseinen mekaniikka kävisi hermoon hyvin nopeasti ellei tämä äänimaailma sopisi niin täydellisesti pelin murheelliseen maailmaan. Tosin, ulkopuoliselle mumina voi polttaa proput hyvin äkkiä – avovaimoni sanoi viereisestä huoneesta pelin dialogin kuulostaneen neliraajahalvaantuneen vihanneksen korahtelulta.
Hintaansa nähden peli tarjoaa juuri sopivan mittaisen paketin – viidellä eurolla peli tarjoaa noin puolitoista tuntia erittäin, erittäin lohdutonta tunnelmaa, jonka jakaa mielellään jonkun toisen kanssa. Lydia muistuttaa pelinä muutaman vuoden takaista The Beginner’s Guidea, jossa siinäkin keskityttiin kertomaan tarinaa pelimekaniikkojen kautta.
Kokonaisuutena Lydia oli ainakin minulle hyvin puhdistava ja jopa terapeuttinen kokemus. Voin suositella tuotosta jokaiselle, joka on joutunut painimaan alkoholismin kanssa missään muodossa. Vaikka taistelu läheisen alhoholismia vastaan itse hetkellä tuntuukin niin lohduttomalta ja yksinäiseltä, niin on lohdullista tietää, että edes joku jossain ymmärtää tämän saman tunteen.