PlayStation 4:n pelivalikoiman loppusuoran suurimpiin julkaisuihin lukeutunut Ghost of Tsushima osoittautui miellyttävän erikoiseksi kokemukseksi. Samuraiden sielunmaisemasta sekä perijapanilaisesta kulttuurista ammentava teos ei täysin kritiikittä selvinnyt, sillä ainoastaan arvostelutekstimme pituus tuntui pidemmältä kuin itse seikkailu. Pääasiassa tarina ja laaja maailma ansaitsivat kehunsa, mutta toisaalla myös jäätiin kaipaamaan lisävapautta sekä pientä tiivistämistä. Tältä osin pelin PS5:lle julkaistu Director’s Cut -versio onnistuu mainiosti.
Ghost of Tsushima: Director’s Cut tarjoaa tutun seikkailun, kaiken siihen lisätyn sisällön sekä paljon uutta. PS5-pelurit pääsevät sivaltamaan kokonaan uuden tarinakampanjan verran, minkä lisäksi katseet kääntyvät audiovisuaalisiin parannuksiin. Kokonaisuus tarjoaa noin kymppituntisen verran lisätekemistä, joten parikymppisen verran kustantava laajennus on hintansa puolesta kohdillaan.
Tuore tarinasisältö vie pelaajat Ikin saarelle, jonka portit aukeavat pääjuonen kakkosluvun alkajaisiksi. Jinille paluu myrkkyä juotattavan Kotkan valta-alueelle ei ole yhdentekevä, sillä juuri kyseisellä alueella hänen isänsä sai aikanaan surmansa. Ja kuten sotatarinoissa aina, näkökulmia on kaksi. Taistelukunniasta elänyt huoltaja näki väkivaltaisen oikeuden ainoana oikeana tienä. Kuten Jin nopeasti huomaa, saaren asukkaat eivät ole aivan samaa mieltä. Oikeamielisyys ei näemmä ollut Japanin historiassa sen enempää vientituote kuin nykymaailmassakaan.
Yhdeksän tarinatehtävän mittainen kampanja tuo pääpeliin verrattuna juuri sellaista tiiviyttä, jota tuolloin jäimme kaipaamaan. Ja samalla on todettava, että tälläkään kertaa hampaankolot eivät jää täysin puhtaiksi. Laajennustarinat kärsivät monesti lyhyiksi puristetuista kertomuksistaan, jotka ovat arvattavia ja turhankin suoraviivaisia. Ikin saari ei eristäytymisestään huolimatta saa vältettyä tätä liemeä. Hahmot taustoineen kaikkineen ovat juuri sitä mitä ennakkoon saattaa arvata.
Jos pitkä tarina ei kelpaa eikä lyhytkään maistu, voiko peliarvostelijan makunystyröitä miellyttää millään? Kyllä voi! Iki on nimittäin parhaimmillaan tarinakaaren saavutettua maalinsa. Saarella riittää pienempiä kertomuksia, upeita maisemia sekä tietysti erilaisia kerättäviä salaisuuksia. Yhtäällä Jin muistelee isänsä kanssa koettuja hetkiä, toisaalla autetaan koditonta ja onpa jossakin tehtävä vaikea valinta kahden vangin väliltäkin. Vaikka lähdin keräilemään irtotehtäviä ja -esineitä saavutuslistan kiilto mielessä, huomasin nauttivani siitä merkittävästi lisätarinaa enemmän. Näinä hetkinä Iki tuntuu elävältä ja historialliselta alueelta. Toki Jin on edelleen keskiössä, mutta tämä pysyy paremmin kohtuudessa.
Tehtävät kulkevat päätarinan tavoin varsin tutuissa uomissa. Sushimaan rauhaa häiriköivät mongolit eivät suostu neuvottelupöytään, joten rosvoretkueelle on heilutettava katanaa. Mätöissä olisi kuitenkin nähnyt mieluusti vähän enemmän variaatiota. Roistojen napsiminen hiippailemalla on lystikästä, taistelu hetkittäin vähemmän. Iholle käyvät joukot saavat lisäpontta taustalla hääräävästä shamaanista, joka tekee loitsukohteistaan lähes kuolemattomia. Hoilottajan teilaamisen jälkeen muut kaatuvat tuttuun tapaan vaivattomasti.
Muuta sisältöä tarjoillaan jousiammuntahaasteiden, bambupisteiden miekkaharjoitusten, eläintoteemeilla musisointien sekä muiden kartan kiintopisteiden avulla. Jos lisäritarinan kahlaa noin neljään tuntiin, kaiken muun tekemiseen saa kulumaan roiman toisen mokoman. Sivuaktiviteetit kierrättävät samoja puuhia kohtuudella, eikä yhteenkään puuhaan ehdi turtua. Apinavuoren valloitus sekä hylyn jämissä kiipeily jäävät puuhista heittämällä parhaiten mieleen, sillä ne ovat kaikessa klassisessa assassinscreedmaisuudessaan erittäin sutjakkaa ympäristön hyödyntämistä.
Ulkoisesti Tsushima näyttää paremmalta kuin koskaan. Tekijät saivat alkuperäisen julkaisun yhteydessä kritiikkiä huulisynkasta, joka rimmasi japaninkielisen ääninäyttelyn kanssa kuin viallinen haiku. Uusi teknologia on parantanut myös tätä osa-aluetta, joka tekee kokemukseen pienen mutta havaittavan eron. Myös ruudunpäivitys rullaa sujuvana läpi seikkailun. Arvostelumatkan aikana en törmännyt yhteenkään töksähtelevään hetkeen.
Tekninen toteutus on upeaa. Seikkailtiinpa pääpelin tai Ikin alueilla, horisontissa vilisee kauniita yksityiskohtia. Kun pelaaja marssitetaan kukkien täyttämälle niitylle tuulen puuskiessa, on näky kerrassaan häikäisevä. Lisäksi pikamatkustusta hyödyntävät voivat nauttia lähes saumattomasta siirtymästä. Lataustauko kestää noin sekunnin, joten varsinaisesta odottamisesta ei voida puhua.
Director’s Cut sisältää luonnollisesti myös jo aiemmin tulleen Legendat-verkkopelin. Erilaisia yhteistehtäviä sisältävä moodi on viihdyttävää ja toimivaa. Kahden hiippailevan samurain on toimittava pitkälti yhdessä selvitäkseen vihollisjoukoista. Vaikka puheensorinaa ei kuuluisikaan, on toisen liikkeiden havaitseminen ja niihin luottaminen helppoa. Kun sanattomat assassiinit saavat tapettua viholliset saumattomasti samaan aikaan, lämmittää se mieltä kummasti.
Verkkotilaan on luvassa kokonaan uusi pelitila syyskuussa. Elokuun arvosteluhetkellä tätä ei päästy kuitenkaan vielä tsekkaamaan. Trophy-listojaan kunnioittavat sekä verkkopelistä pitävät saanevat maksullisen Director’s Cutin oheen ilmaiseksi lisättävästä tilasta kuitenkin mukavan syyn moninpelin lisätunneille.
Ghost of Tsushima: Director’s Cut on parempi kuin koskaan, mikä ei ole helppo suoritus. Tekninen harppaus ei paikkaa pelin pieniä ongelmakohtia, mutta tunnelmaltaan kyseessä on edelleen loistava peli. Ikin saari tarjoaa ikivihreitä maisemia sekä ihan kivan juonikuvion. Uusi sisältö ei saa juoksemaan kauppaan iki hatussa, mutta pelin aiemmin ohittaneet saavat syyspelattavaksi ikimuistoisen seikkailun iki-ihanissa maisemissa.
Tiedetään, tiedetään. Eiköhän Iki-saaren nimestä ammennettavat vitsit ole syytä laittaa ikiuneen.
Saatavilla: PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5 (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, verkko-ostot)
Karanteenisäännöt ja ruotsin läksyt onnistuvat helpoiten avustettuna.