Cavian kehittämä, roolipelieepoksistaan tutun Square Enixin julkaisema NieR oli julkaisuvuonnaan 2010 outolintu roolipelien saralla. Omaperäisiä pelimekaanisia kikkailuja tunnelmalliseen JRPG-maailmaan heittänyt piskuinen seikkailu jäi julkaisunsa aikaan valitettavan pienen piirin huviksi. Jotain teos onnistui tekemään oikein, sillä liki seitsemän vuotta myöhemmin Automata-lisänimellä kulkeva jatko-osa on kulkenut pitkän tien kauppojen hyllyille saakka. Kehittäjäksi on pestattu hektisistä toimintapeleistään tuttu Platinum Games.
Ihmiset ovat ajautuneet NieR: Automatan lohduttomassa maailmassa akuutin kriisitilanteen partaalle. Julman robottiarmeijan toimesta Kuuhun paennut ihmiskunta ei ole valmis luopumaan rakkaasta kotiplaneetasta helpolla, vaan avuksi pestataan tehokkaista androideista kasattu YorHa-taisteluyksikkö. Pelaajan ohjainkapulaa totteleva 2B saa tarinan alkumetreillä aisaparikseen 9S-nimellä kulkevan robottiruttusen. Kunhan tarinan premissi on saatu jotakuinkin selville, on aika loikata suoraan toiminnan ytimeen sodan runtelemalle maapallolle.
NieR: Automatan tarinankuljetus töksähtelee hieman seikkailun alkumetreillä. Kuviot kerrotaan kyllä selkeästi ja pelaaja tietää missä mennään, mutta sitä paljon puhutun punaisen langan päätä ei vain tahdo löytyä. Heti alusta tarjoiltava toimintaräime kuitenkin onnistuu koukuttamaan sen verran tehokkaasti, että pelaajalle tulee tarve selvittää mistä hommassa on loppupeleissä kyse. Kehittäjät avaavat sekavilta tuntuvia juonikuvioitaan lopulta juuri sopivaan tahtiin sivutehtävien ja ikimuistoisten toimintakohtausten siivittämänä.
Platinum Games on tuonut seikkailun kylkiäisiksi lukuisia toimintapeleissä kehittelemiään kikkoja. Ajoittain todella kinkkisiksi yltyvät nahistelut hoidetaan reaaliaikaisesti kahden eri aseen turvin. Apuna on jatkuvasti olan yllä liihotteleva Pod-robottiapuri, jolla lyijyä voi jaella kätevästi etäisyyksien päästä. Myös pahikset luottavat etähyökkäyksiin, jolloin ne pahimmat kahinat yltyvät helposti luotihelveteiksi, joissa pelaajalta vaaditaan sopivassa suhteessa niin räiskintää kuin lähitaisteluakin. Mikäli homma ei vain tunnu sujuvan, voi asesettejä ja Podin ominaisuuksia vaihdella vaikkapa taistelun tohinassa. NieR: Automata on debyyttiosan tapaan varsin omaperäinen rooli- ja toimintapelin hybridi.
Kehittäjät eivät halua lokeroitua minkään tietyn genren vangiksi, vaan rajoja rikotaan säälittä toinen toistaan yllättävämmillä kohtauksilla. Kun androidikaksikko ei kirmaile maan kamaralla, loikataan lentävien mech-alusten ohjaksiin. Genrerajat heitetään romukoppaan viimeistään siinä vaiheessa, kun vihulaisia teilataan kahden ohjaintatin räiskintämekaniikoilla. Onpa sekametelisoppaa maustettu rohkeasti myös täysin puskista ilmaantuvilla kaksiulotteisilla kohtauksilla sekä hakkerointiin keskittyvillä minipeleillä. Kokonaisuus rönsyilee pelimekaanisesti moneen suuntaan leviämättä kuitenkaan missään vaiheessa käsiin. Platinumin rohkeutta ei voi kuin arvostaa NieR: Automataa tahkotessa.
Kun pääosan taistelukaksikko ei pistä robotteja halki, poikki ja pinoon, kuluu aika avoimessa maailmassa samoiluun ja sivuhahmojen juoksupoikana toimimiseen. Vaikka yksitoikkoiset pikkutehtävät eivät tarjoakaan mitään tajunnan räjäyttävää, avaavat ne paljon NieRin lohdutonta miljöötä ja robottikansan motiiveja. Suppeahko maailma tulee nuohottua kampanjan aikana hyvinkin tarkasti – eikä pelkästään epäselvän karttasysteemin ansiosta. Matkan varrella on syytä päivitellä aseita ja Pod-apuria mieleisillä ominaisuuksilla, joskin ne monimutkaisimmat säätämiset voi jättää halutessaan myös tekoälyn huoleksi.
Alkuperäisen NieRin tapaan tarinaa ei ole suinkaan taputeltu ensimmäisen reilun kymmentuntisen läpipeluun aikana. Lopputekstien jälkeen ruudulle ilmestyy kehittäjien vilpitön kehotus aloittaa koko savotta alusta saakka uudelleen. Uutterat pelaajat eivät tule katumaan ratkaisua, sillä toinen läpipeluukerta tarjoaa tarinaan aivan uudenlaisia sfäärejä avaavan näkövinkkelin. Erilaisia loppuja on koko joukko, eikä yksikään näistä ole missään määrin kopio toisesta. Välillä lopputekstit saattavat rullata ruudulla kahden minuutin pelin jälkeen, toisella kerralla taas koko peli on muuttunut hurjan aggressiiviseksi mätkinnäksi. Rohkea ja ennen kaikkea toimiva veto kehittäjiltä. Ani harva tulee selvittämään kaikkia NieR: Automatan salaisuuksia, sillä savottaa riittää loppupeleissä helposti kymmeniksi ja kymmeniksi tunneiksi. Kiitettävä uudelleenpeluuarvo kohottaakin alkumetreillä simppeliltä vaikuttaneen tarinan tenhon helposti toiseen potenssiin.
NieR: Automata ei räjäytä pankkia näyttävyydellään, ja ajoittain pelin ulkosun voisi jopa kuvitella rullaavan aiemman sukupolven konsoliraudalla. Tämä ei kuitenkaan muodostu häiritsevissä määrin ongelmaksi, sillä kehittäjät ovat onnistuneet luomaan kaiken taustalle ainutlaatuisen, haikeaa maailmanlopun tunnelmaa huokuvan atmosfäärin. Erityisesti Keiichi Okaben ja Keigo Hoashin työstämä mainio ääniraita kohoaa pirteine lapsikuoroineen ja surumielisine tunnelmointeineen keskeiseen osaan uniikin miljöön luomisessa.
Olisi vähintäänkin suotavaa, että kaavoihinsa kangistuneet pelaajamassat bongaisivat NieR: Automataa sankoin joukoin kauppojen hyllyiltä. Säälittä genrerajoja rikkova, kunnioitettavan rohkeita pelimekaanisia ratkaisuja sekä roppakaupalla ainutlaatuista tunnelmaa tarjoava seikkailu on yksi vuoden omaperäisimmistä – ja toistaiseksi myös parhaista – julkaisuista. NieR: Automata ei päästä pelaajaa helpolla.
Saatavilla: PC, PlayStation 4 (testattu)
Ikäraja: 18