Quantum Redshift

18.10.2002

Xboxin pelitarjonta alkaa pikkuhiljaa ulottua jokaiseen genreen, ja lisäksi moni hittipeli lähestyy julkaisuaan. Ensimmäisenä genressään ja myös yhtenä syksyn odotetuimmista peleistä markkinoille syöksähtää Quantum Redshift, futuristinen autopeli WipeOuttien jalanjäljissä.

Pelin takana on paljon kokemusta genrestä, tekijätiimi Curly Monsters nimittäin koostuu monista WipeOuttien kanssa työskennelleistä osaajista. Tämä näkyy sekä hyvässä että pahassa, sillä Quantum Redshift ei tarjoa mitään erikoista tai innovatiivista, mutta perusteet ja toteutus ovat kunnossa. Ratoja on kahdeksan plus peilatut versiot, kuskeja lukitut hahmot mukaan luettuna 16 ja mestaruusluokkia viisi. Vauhti kasvaa luokasta toiseen siirryttäessä, ja loppupuolella nopeudet ovat hyvin lähellä epäpelattavan rajoja. Tiukka harjoittelu tekee kuitenkin mestarin.

Pelkkä kruisailu ei ole tekijätiimille riittänyt, vaan mukaan on ympätty aseita ja suojia, sekä tietysti elintärkeä turbo. Kisoista saa rahaa onnistuneista suorituksista ja palkintosummat voi käyttää ajokin ja aseistuksen parantamiseen. Tämä onkin tarpeen, sillä pelaajan on sijoituttava ensimmäiseksi jokaisessa kisassa. Apuna ovat myös radalta löytyvät power-upit, joiden kerääminen on menestyksen kannalta oleellista. Radat vaihtelevat tiukista alppikanjoneista laajoihin aavikkomaisemiin, ja jokainen rata tuntuu olevan huolella mietitty. Vaihtoehtoisia reittejä olisi silti saanut olla enemmän.

Pelin täydellinen läpäisy vaatii useita kymmeniä pelitunteja, jolloin radat tulevat pakostikin tutuiksi. Palkintona saa uusia hahmoja, kivoja yllätysmoodeja sekä uusia ratoja. Mestaruuskilpailujen lisäksi tarjolla ovat perinteiset pikakilpailut ja time attack. Jälkimmäisessä on luonnollisesti mukana myös haamukuskit.

Mestaruuskisoihin on panostettu siten, että Quantum Redshiftistä on yritetty tehdä juonipainotteinen. Käytännössä juoni on ala-arvoinen ja toteutuu muutaman sekunnin välidemoilla aina ennen kisaa. Juonen kuljettamista voisi verrata Dead Or Alive kolmoseen, sillä erolla että dialogi ja animaatio on huonompaa. Jotain on kuitenkin saavutettu, sillä jokaisella hahmolla on oma nemesis, päävihollinen. Omaa vihamiestään vastaan joutuu kilpailemaan jokaisen mestaruusluokan lopussa, eivätkä ne anna armoa normaaleissakaan kisoissa.

Tekoälykuskien kanssa kisaillessa ongelmaksi muodostuu kohtuullisen korkea vaikeustaso. Noviisi- ja amatöörimestaruusluokat vielä menevät läpi vaikka silmät kiinni, mutta keskivälin Expert-luokka antaa esimakua siitä mitä tuleman pitää. Viholliskuskit nimittäin ampuvat tarkasti ja oikealla hetkellä, jolloin oma taktiikka täytyy kehittää radan power-uppien mukaan. Yhdessä kisassa voi parhaimmillaan mennä monta tuntia ennen onnistumista. Onneksi maksimissaan neljän ihmispelaajan moninpeli on mukana, mutta harmittavasti tekoälykuskeja ei moninpeliin saa osallistumaan.

Grafiikka on hyvää, ja erityisesti upea vesiefekti säväyttää. Myös turbovauhdin motion blur on hienon näköistä. Ratojen graafinen ilme on silmiä miellyttävä ja joillakin peilatuilla radoilla on erilainen sää, mikä auttaa mielenkiinnon ylläpitämisessä. Äänipuolesta vastaa Junkie XL muutaman biisin verran, mutta parasta meininkiä saa käyttämällä omia biisejä.

Quantum Redshift on erinomainen ajopeli Xboxille, ja vaikka se ei tarjoa mitään todella uutta genreensä, se täyttää kaikki sille asetetut odotukset. Syytä onkin, sillä haastajia ei vielä ole näköpiirissä, joten Redshiftin kanssa voi joutua tulemaan toimeen pitkän aikaa. Mutta kuten sanottua, se ei ole huono juttu.