Vuonna 2003 on hyvä olla Gamecuben omistaja. Nintendon alkuvuosi on täynnä kiinnostavia julkaisuja. Resident Evil-saaga jatkuu helmikuussa uudella pelillä kolmen vuoden kuolonkankeuden jälkeen ja Zelda-jatko Wind Waker ilmestyy toukokuussa. Uutuuksista kiinnostavimpia on Metroid Prime, joka julkaistiin rapakon takana marraskuussa.
Metroid Prime herättää takavuosien suosikkisarjan lähes kymmenvuotisesta horroksesta. Edellinen osa oli vuonna 1994 päivänvalon nähnyt Super Metroid, eräs 16-bittisen Nintendon ikivihreistä. Ulkoisesti Metroid Prime muistuttaa perinteistä räiskintäpeliä, mutta pinnan alla on kaikkea muuta kuin Halo for Gamecube. Klassikon pelilliset ominaisuudet eivät ole kadonneet, vaikka peli on sovitettu nykyaikaisempaan muottiin.
Häikäilemättömiä avaruuspiraatteja edelleen metsästävä Samus Aran aloittaa tutkimuksensa aution Tallon IV-planeetan kiertoradalta. Lyhyessä aloitusepisodissa sankari pelastautuu tuhoutuvalta avaruusasemalla täpärästi planeetalle. Matka suuntautuu muinaisen sivilisaation rauniohin, jossa on aavekaupungiksi merkillisen vilkasta. Juonenkehittelyynsä Metroid Prime valitsee rohkean tyylin: johtolangat on jätetty pelaajan löydettäväksi, mikä tekee käänteiden setvimisestä erittäin palkitsevaa.
Nintendon mukaan Metroid Primen lajityyppi on FPA, First-Person Adventure. Kuvaus pitää paikkansa. Räiskinnällä on toki osansa, mutta enemmän pelaaminen on verkkaista tutkimista, uusien reittien ja varusteiden etsintää. Pelaaja ei säntää kentästä toiseen, päinvastoin; tutuissa ympäristöissä seikkaillaan kunnes ne ovat toinen luonto. Muutamat keskusalueet yhdistävät monimutkaisen luolastojen ja salien verkoston valtavaksi pelialueeksi, jota latausajat eivät katko. Käytännöllinen 3D-kartta kirjaa tutkitut alueet ja muuta olennaista tietoa esimerkiksi tallennushuoneista.
Pulmat ovat enimmäkseen ympäristön hahmottamista ja taitojen oikeaoppista käyttämistä vaativia kiipeilyongelmia. Metroid Prime pistää älynystyrät töihin, mutta ei koskaan ole turhauttava. Suurimmat toiminnalliset haasteet liittyvät majesteettisiin pomohirviöihin, mutta niissäkin voiton tuo aina päättely; raaka voimankäyttö tuottaa tuloksia vain tusinavihollisia vastaan. Nokkelasti tutkaksi verhottu vinkkisysteemi ohjaa eksyneen oikeaan suuntaan sortumatta rautalangan vääntämiseen.
Samuksen scifi-haarniska vaurioituu alun rytäkässä, joten pelaaja aloittaa lähtöruudusta. Pitkin Tellon IV:n moni-ilmeistä maisemaa kätketyt varusteet avaavat tipoittain kymmeniä uusia taitoja. Asteittainen hahmonkehitys toimii loistavasti ja kenttäsuunnittelu on tietoisen kiusoittelevaa; kaikkialla vastaan tulee läpipääsemättömiä ovia, mahdottomia kulkureittejä ja korkeuksissa houkuttelevia tasoja. Puolet peli-ilosta syntyy siitä että saa kokeilla uusia lelujaan kaikissa päiväkausia vaivanneissa paikoissa.
Seikkailussa eteneminen on pohjimmiltaan lineaarista, mutta ei koskaan tunnu siltä. Pelialue kasvaa pikku hiljaa valtavaksi ja seikkailun päämäärät pysyvät tarkoituksellisen epäselvinä (etenkin silloin kun kytkee vinkkisysteemin pois päältä). Yksin toisarvoisten lisävarusteiden etsimiseen voi tuhlata tuntikausia peliaikaa. Nämä lisäävät useimmiten rakettien kantokykyä tai osumapisteitä, mutta osa on hyvinkin käytännöllisiä: hyppyjä pidentävät rakettisaappaat tekevät tasohyppelykohdista kertaluokkaa helpompia.
Todella kiinnostavaksi peli alkaa käydä kun Samus parin tunnin jälkeen saa haltuunsa morphball-laajennuksen. Napinpainalluksella sankarin haarniska ottaa pallomuodon, jossa pelaaja vierii kapeiden tunneleiden läpi. Myöhemmät laajennukset lisäävät taitoihin rampeissa hyppäämisen mahdollistavan turbon ja kyvyn kiivetä magneettikiskoja pitkin uusille alueille.
Myös asejärjestelmät kehittyvät pelin mittaan. Perusvaiheinen saa rinnalleen erilaisia säteitä, joiden vaikutukset ympäristöön ja vihollisiin vaihtelevat. Panssariin kuuluvat visiirit vastaavat erilaisia toimintatiloja. Skannausvisiiri imuroi päätteiltä kiinnostavat tiedonmuruset, löytää seinien haurastumat sekä aktivoi hissejä ja muita laitteita. Se antaa paitsi peliuniversumia syventävää nippelitietoa, myös olennaisia vinkkejä vihollisten, etenkin pomohirviöiden, heikkouksista.
Sankaria ohjataan vain yhdellä analogitikulla, mutta pelattavuus toimii erinomaisesti. Sivuaskelia ei voi ottaa normaaliin tapaan, mutta tähtäimeen lukitun vihollisen ympärillä kaartelu ajaa saman asian. Visiirejä vaihdetaan ristiohjaimesta ja aseita kätevästi C-tikusta. Totutusta poikkeavan ohjattavuuden omaksuminen vei aikansa. Ikävänä puutteena katseen kääntäminen ylös tai alas edellyttää hetken seisahtamista.
Toteutuksessa näkyy scifi-haarniskan visiirin tietokonegrafiikasta alkaen tinkimätön huolellisuus ja tyylitaju. Hörysuihkusta tiivistyvä kosteus sumentaa näytön, sadekuuro ropisee ruudulle ja etenkin myöhemmät aseet tuottavat melkoisia valonäytöksiä. Tallon IV:n luonto näyttää orgaaniselta ja ränsistyvät rauniot ikivanhoilta. Hillitty äänimaailma ajaa asiansa. Usein pelaajan seurana on vain valtavien koneiden vaimea humina, mutta taistelukohtauksissa tehosteet jyrisevät asiaankuuluvan voimakkaasti. Suuri kiitos kuuluu myös mystisen ilmapiirin luovalle ääniraidalle, joka on Metroid-säveltäjä Kenji Yamamoton käsialaa.
Ensimmäiseen pelikertaan uppoaa verkkaisella pelitahdilla useampi kymmentä pelituntia. Täydellinen suorittaminen edellyttää lisäksi kaikkien toissijaisten varusteiden keräämistä ja täydellisten tietokantojen keräämistä kaikkea mahdollista skannaamalla. Liittämällä GBA:n Metroid Fusionin ja Cuben linkkikaapelilla pelattavakseen saa muun muassa alkuperäisen, kasibittisen Nintendon Metroidin.