Transformers on sarja, jota monet muistavat lämmöllä. Sarja sopisi mainiosti peliksi, mutta jostain kumman syystä Transformers-pelejä ei ole näkynyt. Englantilainen Rage on ilmeisesti huomannut idean potentiaalin ja käyttänyt robotin ja lentokoneen yhdistelmää hyväkseen Gun Metalissa.
Gun Metal -projekti on ihmiskunnan rippeiden viimeinen mahdollisuus ylivoimaisia vihollisia vastaan. Projektin tuloksena on syntynyt Havoc Suit, 10 metriä korkea ja raskaasti aseistettu tappokone, joka pystyy muuttumaan hävittäjäksi silmänräpäyksessä. Pelaaja on ihmiskunnan ainoa toivo.
Varsin tutusta asetelmasta siis lähdetään liikkeelle, mutta juonesta viis. Peliä voi verrata Segan Gun Valkyrie -peliin, joka noudattaa samaa peruskaavaa. Gun Metalin kontrollipuoli on kuitenkin paljon helpompi omaksua kuin Segan luomuksen ja kenttäsuunnittelukin on vähemmän ärsyttävää – kenties gameplayn tarjoamien mahdollisuuksien takia. Gun Valkyriestä tuttuja hyppelykohtauksia ei ole, vaan GM keskittyy tiukasti maa- ja ilmataisteluun ilman putkisokkeloita.
Peli on tehty hyvin suoraviivaiseksi ja pelattavuus on hiottu lähes täydelliseksi. Peli ei tarjoa hengähdystaukoa missään vaiheessa, aina löytyy jotain tuhottavaa tai puolustettavaa. Havocilla on kaksi toimintamoodia: mech ja jet. Molempia joutuu käyttämään vihollisten eliminoimiseen. Muutaman tehtävän jälkeen Havocilla on kahdeksan asetta kerrallaan käytössä, 4 kummallekin moodille. Sekä mech- että jet-moodissa on lisäksi ohjuksia, jotka lukittuvat vihollisiin. Ohjukset ovatkin varsinkin pelin alussa erittäin tärkeässä roolissa ja niitä käyttää koko pelin ajan todella paljon.
Aseiden vaihtelu on hyödyllistä, sillä osa aseista on tarkoitettu parin metrin etäisyydelle, kun taas toisilla voi räiskiä vihollisia pitemmän matkan päästä. Luonnollisesti ammusmäärät kuluvat myös loppuun, joten senkin takia joutuu lempiaseestaan joskus luopumaan. Erikoismaininta napalmipommituksille hävittäjämoodissa.
Havoc Suitin moodit vaativat erilaisia taktiikoita. Siinä missä mech on hidas ja osittain kömpelö, jetillä ei ole suojakilpeä ja se on siten haavoittuvaisempi. Jetin kontrolloiminen on muutenkin kuninkuuslaji, sillä väistöliikkeiden tekeminen vaatii hieman padinäppäryyttä. Onnistumisen tunne on mahtava, kun ensimmäistä kertaa onnistuu pujottelemaan kapean kanjonisokkelon läpi.
Mechinä taistelut ovat aika yksinkertaisia, sivuaskelia ja uusien kohteiden etsimistä. Hitaasti latautuvan suojakilven tarjoamat rynnäkkömahdollisuudet kannattaa ottaa huomioon hyökkäystä suunnitellessa. Taktiikkalaji tämäkin, sillä vihollisia on usein joka puolella. Turvallisimmasta paikasta ei välttämättä voi tuhota vihollisia nopeasti, mikä on monen tehtävän edellytys.
Tehtäviin olisikin toivonut enemmän vaihtelua, nyt ne tuntuvat olevan suoraan ”Kaikkien aikojen kliseisimmät tehtävätavoitteet” -kirjasta. Kaikki klassiset löytyvät: omaa tukikohtaa pitää puolustaa, omien liittolaisten oikukkaat reitinvalinnat saattuetehtävässä täytyy kestää, vihollistukikohta pitää räjäyttää tuusan nuuskaksi ja muuta tuttua. Käytännössä liittolaisiin ei voi luottaa yhtään, vaan kaikki pitää tehdä itse. Pienet ihmisen kokoiset sotilaat eivät ole vastus eikä mikään, mutta isompien vihollisten kanssa saa olla tarkkana. Eniten jännitystä tuottavat emäalukset, joiden eliminoiminen on iso urakka varsinkin pelin alkutaipaleella. Pientä helpotusta saa ammuspakettien ja re-energizerin muodossa, joiden luokse suunnistaa helppotajuisen kartan avulla.
Vaikeustaso on ensimmäisillä yrityskerroilla kova. Jotkin alkupään kentät pystyy täydellisellä onnistumisella suorittamaan ensimmäisellä kerralla, mutta harvinaista se silti on. Vaikeampien kenttien salat ja vihollisen heikkoudet oppii kuitenkin nopeasti ja kenttä alkaa tuntua helpommalta. Jokaisella yrityskerralla tuntuu etenevän jonkin verran, jolloin turhautumista ei synny. Jos kuitenkin 5, 10 tai jopa 20 peräkkäistä yrityskertaa pelottaa jo etukäteen, kannattaa Gun Metal jättää rauhaan. Pelin viehätys perustuu pitkälti uusiin yrityksiin ja lujaan tahtoon.
Tehtävän läpäisyn jälkeen nauraa itselleen, että näin helppoahan se on, kun sen osaa. Hyvän pelin merkki. Palkinnoksi läpäisystä saa yhden tai kaksi uutta asetta, jotka yleensä ovat parempia kuin aiemmin käytössä olleet vehkeet. Uusia tuhovälineitä voi käydä testaamassa vanhoissa tehtävissä – ja samalla parantaa läpäisyaikoja. Jonkinlaista harjoituskenttää jää silti kaipaamaan.
Kentät tuntuvat avonaisilta, mutta liian pitkälle ei voi mennä, sillä peli kääntää koneen tai mechin automaattisesti takaisin. Tilaa on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi ja korkeuserotkin ovat huimia. Maastoakin voi tuhota rajoitetusti, esimerkiksi puiden sytyttäminen tuleen tai niiden kaataminen on hauskaa puuhaa ensimmäisillä kerroilla. Myös näköalat ovat hyvät, sillä Gun Metalin grafiikka on hyvää. Grafiikka ei ehkä ole teknisesti Xbox-pelien hienointa, mutta se ajaa asiansa täydellisesti.
Ruudun päivitys sen sijaan hidastuu välillä ankarasti. En tiedä mitä temppuja tekijät ovat tehneet, mutta peli ei silti nyi kuten monet PC-pelit huonolla koneella. Gun Metal yksinkertaisesti hidastuu, mutta kontrollit ovat yhä hyvät. Helpoiten hidastumisen voi kuvitella Max Paynen bullet-timen avulla, sillä efekti on hyvin lähellä sitä. Tekniseltä puolelta voisi mainita vielä latausajat, jotka ovat kohtuullisen pitkiä, 20 sekunnin luokkaa.
Äänipuolella Gun Metal ei esitä ihmeitä, ainoastaan tehtäväselostus jää mieleen negatiivisesti – ääninäyttelijä yrittää aivan liikaa ja kuulostaa epäuskottavalta. Muuten kaikki on sitä samaa räiskettä ja pauketta, eikä musiikkiinkaan juuri kiinnitä huomiota. Oman kovalevynsä musiikkivalikoimaa voi käyttää taustalla, mikä on aina hieno juttu.
Gun Metalin ehdottomasti suurin ongelma on sen lyhyys. 14 tehtävässä menee aikaa pelaajasta riippuen 5-15 tuntia, eikä tehtäviä jaksa kovin montaa kertaa vetää uusiksi läpi. Minkäänlaista moninpeliäkään ei harmittavasti ole, joten Gun Metal jää läpipeluun jälkeen pölyttymään pelihyllyyn.
Ensimmäisen läpipeluun jälkeen fiilis on kuitenkin hyvä. Gun Metal on räiskintäpeli sanan varsinaisessa merkityksessä, ja vaikeustasosta johtuen onnistumisen tunne on aivan omassa luokassaan. Vähitellen alkaa väkisinkin kaivata lisää pelattavaa. Gun Metal on vähän kuin Max Payne, loistavaa viihdettä niin kauan kuin se kestää.
Gun Metal oli tulossa myös PC:lle, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan peli jää vain Xboxille. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että USA:ssa peliä myydään normaalia alempaan hintaan.
