PlayStation 2:lla alkunsa saanut klassikkosarja piti muutaman vuoden huilaustaukoa ja palasi taistelukentille vuonna 2018 vimmaisella God of Warilla. Käytännössä koko kreikkalaisen taruston jumalkatraan lihoiksi lyönyt spartalainen, Kratos, oli palatessaan muuttunut mies. Pohjolan metsiin vetäytyneen ja selvästi menneisyyttään katuvan entisen sodanjumalan uudet seikkailut olivat huomattavasti aiempia osia syvällisempiä ja paremmin kirjoitettuja. Vaimonsa juuri menettänyt karpaasi pyrki tarinan aikana samanaikaisesti selvittämään edesmenneen kumppaninsa taakseen jättämät salat ja kasvattamaan äidittömäksi jääneen poikansa kunnolliseksi miehenaluksi. Matkan varrelle poikkiteloin asettuneet norjalaisjumaluudet ja muut viikinkisaagoista tutut hahmot saivat toki maistaa Spartan kummituksenakin tunnetun soturin metallisäilää. Siinä missä sarjan alkupään osat tarjoilivat lähinnä yksinkertaista toimintaviihdettä, pyrkii uusi tuleminen tarjoilemaan ravintoa myös aivoille.
Edellisen reissun tapahtumien myötä pohjolan maisemat muuttuivat merkittävästi, ja erityisesti Kratoksen pojan ennustuksiin kirjatun kohtalon ylle rakentunut juonenkäänne jätti pelaajat odottamaan kieli pitkällä jatkoa. Neljän vuoden odotuksen jälkeen kansan känsäisiin kätösiin saapuva teos jatkaakin lähes minuutilleen siitä, mihin edeltävä seikkailu päättyi. Mukaan on ympätty lyhyt koostepätkä menneistä tapahtumista, mutta oletus on, että edellinen tarina on koettuna ja kohtalaisen hyvin muistissa. Menneitä tapahtumia perataan kyllä läpi matkan aikana, mutta pahimmalta alkuhämmennykseltä välttyäkseen on suositeltavaa kerrata aiemmat tapahtumat uudestaan.
Muutama Asgårdin hallitsijoista vaihtoi viime kerralla hiippakuntaa, joten jäljelle jääneistä jumalista pääosa kantaa päähenkilöinä seikkailevalle parivaljakolle kaunaa. Mafioson elkein toimiva kaikkivoipa jumalten kuningas Odin yrittää näennäisesti hieroa rauhaa, mutta neuvottelut kariutuvat heti alkuunsa. Pian Kratos ja Atreus löytävät itsensä selvittelemässä yhdeksän valtakunnan erilaisia ongelmia matkalla kohti tulevaisuudessa häämöttävää Ragnarökiä.
God of War: Ragnarökin juoni on rönsyilevä, monitasoinen ja erinomaisesti käsikirjoitettu. Vaikka pintapuolisesti sarja tunnetaan lähinnä testosteronia uhkuvana machoiluna, on sarja uudelleen käynnistyksensä myötä malliesimerkkejä hyvästä ja ennen kaikkea pintaa syvemmästä tarinankerronnasta. Vanha kehäraakki Kratos on oman kasvatuksensa ja menneisyytensä uhri, joka yrittää kovasti karistaa vanhoja käyttäytymismallejaan. Atreus puolestaan on hyväntahtoinen joskin härkäpäinen hämmentynyt esiteini, joka hakee omaa paikkaansa maailmankaikkeudesta. Tarinan terävin materiaali syntyy nimenomaan isän ja pojan välisestä dynamiikasta. Kratos tahtoo ohjata poikaansa omasta kohtalostaan eroavaan suuntaan, kun taas Atreus pyrkii tekemään kaikkensa ollakseen isänsä silmissä paras mahdollinen versio itsestään. Olosuhteiden pakosta kumpikin joutuu salaamaan toiseltaan merkittävän tärkeitä asioita. Kun molemmat hahmot ovat kovin puutteellisella tunnetyökalupakilla varustettuja, ei yhteenotoilta voi usein välttyä. Parivaljakon ongelmia ja juonikaarta myös peilataan jatkuvasti muiden seikkailun aikana mukaan liittyvien hahmojen kautta, mikä syventää kerrontatasoja entisestään mielenkiintoisilla tavoilla.
Taisteluparin keskinäinen kipuilu luo myös pelillisesti sarjalle täysin uusia mahdollisuuksia. Siinä missä edellisessä osassa Atreus toimi isänsä rinnalla täysin autonomisesti tekoälyn ohjastamana taistelijana, pääsee tällä kerralla poikaa myös itse ohjaamaan. Ratkaisu on omiaan jaksottamaan toimintaa tehokkaasti, sillä molemmat hahmot eroavat toisistaan taistelutyyleiltään merkittävästi. Molemman puolijumalan taistelujärjestelmät ovat myös huomattavan kehittyneitä ja syvällisiä, mutta kuten edellisessäkin osassa, myös tällä kerralla nakkisormilla varustettu peluri pärjää ihan vain ohjainta rytmisesti takomalla. Taistelujärjestelmä on huomattavan monipuolinen ja antoisa, mutta halutessaan ison osan nyansseista voi myös ohittaa lähes kokonaan.
Järjestelmien nyanssit ja hahmojen ajoittainen vaihtuminen takaavat, että tarinan parissa on helppo viihtyä koko sen mittavan kestonsa ajan tylsistymättä kertaakaan. Pelkästään pääjuonella on kestoa merkittävästi edeltäjiään enemmän. Lopputekstien ruudulla rullatessa oli tallennuksen tietojen mukaan pelikelloon kertynyt yhteensä 34 tuntia. Sivutehtäviä kuitenkin jäi vielä melkoisesti läpäisemättä. Paketin metroidvaniamaisen rakenteensa ansiosta vanhoilta alueilta olisi mahdollista hakea vielä ties minkälaista kilkettä. Iso osa sivupuuhastelusta on vaikeustasoltaan sen verran haastavaa, ettei niiden pariin olekaan asiaa ennen kuin käytössä on vasta pelin aivan loppumetreillä aukeavaa varusteistoa.
Audiovisuaalisilta osin Ragnarök on yksinkertaisesti muotoiltuna mestariteos. Sarjalle tuttuun tapaan jo ensimmäisen puolituntisen aikana piirretään ruudulle sellaista vauhtia ja menoa, että heikompia hirvittää. Alkurutistelun jälkeen meno hieman rauhoittuu ja ensimmäisten läpikahlattavien alueiden joukossa on edellisosasta tuttuja läänejä. Hetken pelkäsin, että tutut maisemat antavat osviittaa tulevasta, mutta alun jälkeen siirrytään pitkälti kokonaan uusille mantuville. Voin sen enempää juonikäänteitä pilaamatta vakuuttaa, että ruudulle piirtyvät maisemat – etenkin kampanjan puolivälin jälkeen – ovat kertakaikkisen leuat loksauttavia näkymiä. Myös hahmojen mallinnus, kasvojen ilmeet ja liikekaappaus on tehty sellaisella pieteetillä, etten muista hetkeen nähneeni näin elävän oloisia hahmoja.
PS5:llä voi oletusarvoisesti valita kahden eri grafiikkavaihtoehdon välillä, joista toinen priorisoi kuvan resoluutiota ruudunpäivitysnopeuden kustannuksella. Vaihtoehtoinen asetus laskee resoluution piirun verran alle 4K:n mutta pyörii kauniisti lähellä 60 kuvan päivitysnopeuksia. Itse en havainnut suorituskykyoptiota käyttäessäni grafiikan huononevan mitenkään merkittävästi, joten käytin sulavammin pyörivää asetusta koko läpipeluun ajan. HDMI 2.1 -portilla varustetun näytön omaavat soturit voivat vielä avata erillisen suorituskykytilan, jossa tähdätään 120 päivitysnopeuteen resoluution kustannuksella.
Ulkoisten avujen lisäksi suitsutusta ansaitsevat myös äänipuolen suunnittelu ja erityisesti musiikki. Legendaarisen Bear McCrearyn loihtimat sävelet korostavat epiikkaa uhkuvaa menoa upeasti ja hyödynnetäänpä taustamateriaalina ajoittain myös sarjan vanhoja tunnusmelodioita. Ääninäyttelijöistä edellisosista tuttuihin rooleihin palaavat Christopher Judge, Sunny Suljic ja Danielle Bisutti hoitavat tonttinsa edelleen alan kärkinimien taidokkuudella. Erityistä suitsutusta näyttelijöiden suhteen ansaitsee myös Mimirin roolissa skottiaksentilla säksättävä Alastair Duncan, jonka tehtävänä on usein täyttää muuten turhan hiljaisia hetkiä puheenparrellaan.
God of War: Ragnarök on osoitus siitä, mitä äärimmäisen työlleen omistautunut ja vahvan vision omaava tiimi voi saada aikaiseksi. Santa Monica Studio onnistuu jatko-osallaan ylittämään jo mestarillisen edeltäjänsä ollen näin koko sarjan paras osa. Se on samalla oman lajityyppinsä kirkkainta kärkeä ja ennen kaikkea osoitus siitä, että Sonyn yksinoikeusjulkaisut todella voivat vielä tänäkin päivänä merkkiteoksia, joiden perusteella koko konsolin hankinta on helppo oikeuttaa.
Saatavilla: PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5 (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)
YHTEENVETO:
***** / *****
Klassikkosaagan entisestään vetreytynyt jatko-osa. Lajityyppinsä merkkiteos ja samalla oman sarjansa kaikkein kirkkain kruununjalokivi. Koko vuoden merkittävimpiä julkaisuja ja taatusti yksi viihdyttävimmistä videopeleistä pitkiin aikoihin.
Pienen merenneidon uusintaversion castingista nousi sen verran poru, että Santa Monicalla haluttiin mennä asian suhteen aivan toiseen suuntaan.