Japanilaiset legendat ovat kiehtoneet niin elokuvien kuin pelienkin tekijöitä. Demonit, samurait, ninjat ja muut Kaukoidän myytit vain tuntuvat toimivan vuodesta toiseen ja tämän on huomannut myös Capcom. Capcom onkin työstänyt Xboxille Genma Onimushan, joka heittää pelaajan feodaali-Japaniin, keskelle klaanien välisiä sotia. Genma Onimusha on Playstation 2:lle ilmestyneen Onimushan paranneltu versio. PS2-versioon verrattuna Xbox-versio on viimeistellympi ja löytyy pelistä muutama uusi vastustaja ja varuste.
Pelin tarina alkaa suuresta taistelusta, jossa ilkeä sotalordi Nobunaka saa nuolen kaulaansa ja heittää siinä sivussa henkensä. Alakerran demonitohtori kuitenkin herättää Nobunakan henkiin, kun Nobunaka lupaa alkaa demonien orjaksi. Tämän jälkeen hommat alkavat menemään totaalisesti pieleen, kun pahat demonit ryntäävät Japaniin ja kidnappaavat prinsessa Yukin.
Prinsessa Yuki on tietysti pelastettava ja oikeat henkilöt hommaan ovat Samanosuke ja hänen viehättävä ninjaystävänsä Kaede. Samanosuke on astetta kovemman luokan samurai, joka hallitsee miekankäsittelyn jalon taidon. Pelin alussa hän saa myös mielenkiintoisen käsineen, jonka avulla Samanosuke voi ottaa haltuunsa vihollistensa sielut ja käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa.
Sielut pyörivät taistelupaikalla vain hetken, joten ne on imuroitava talteen mahdollisimman nopeasti. Sieluja imuroidessaan samuraimme on kuitenkin täysin suojaton ja siksi onkin varmistettava, että viholliset eivät pääse iskemään, kun Samuraimme on sielujen keruu puuhissa. Pelistä löytyy neljä erilaista sielutyyppiä, jotka erottaa niiden värin perustella. Vaaleanpunaisia sieluilla voi ”päivittää” aseita ja esineitä, jolloin niistä tulee aiempaa tehokkaampia, keltaisista saa lisää energiaa, valkoisista saa lisää manaa ja tarpeeksi vihreitä sieluja kerännyt sankarimme voi muuttua hetkeksi kuolemattomaksi, joka on erinomainen juttu varsinkin isoja demoneja vastaan taistellessa. Vihreät sielut kiinnostavat myös tiettyjä vihollisia, sillä sellaisen napannut vihollinen saa lisää voimia ja siten demonin kukistaminen muuttuu astetta vaikeammaksi.
Onimushan ydin on jatkuva ”poikki ja pinoon”-meininki. Pieniä ja heppoisia vastustajia tulee vastaan parhaimmillaan kymmenkunta saman aikaisesti ja miekkaa saakin heilutella oikein urakalla ja taktikoinnista ei tällöin ole juurikaan hyötyä. Pelin edetessä vastaan tulee yhä isompia ja ilkeämpiä pahiksia, joita vastaan pelkkä miekalla huitominen ei riitä. Pelkkien lyöntien lisäksi pelistä löytyy torjuntamahdollisuus, jolla voi torjua suurimman osan pahisten lähentely-yrityksistä. Isoja örmyjä kurmotettaessa taktiikan käyttö onkin järkevää ellei halua matkata manalan majoille ja jättää prinsessa Yukin pelastamista väliin.
Taktikointimahdollisuudet eivät jää pelkästään tavallisten lyöntien ja torjuntojen varaan, sillä pelaaja voi ”ladata” miekkaansa energiaa ja mäjäyttää sitten vastustajaa todella tehokkaalla lyönnillä. Peliin on ahdettu myös annos magiaa, joka tulee esiin lähinnä taisteluiden tiimellyksessä. Magia löytyy kolmesta matkan aikana löytyvästä timantista, jotka sisältävät tulen, ukkosen ja tuulen voiman. Nämä elementit esiintyvät myös taioissa, joiden avulla pahiksia voi rankaista oikein isän kädellä.
Jos miekan heilutus alkaa tuntumaan turhauttavalta, voi pelaaja turvautua jousipyssyyn tai alkukantaiseen kivääriin. Näitä aseita ei kuitenkaan tule käytettyä kovin usein johtuen panosten vähäisestä määrästä ja ennen kaikkea ampuma-aseiden käyttöön houkuttelevien paikkojen puutteesta.
Jatkuvan hack-and-slashin lisäksi pelistä löytyy pieniä ongelmia, joissa joutuu käyttämään vähän päätäänkin. Esimerkiksi muutamat aarrearkut vaativat pientä järjen käyttöä, jotta ne saisi auki. Löytyypä Onimushasta pari pelin etenemiseen vaikuttavaa ongelmaakin. Yhteistä kaikille ongelmille on niiden loogisuus. Tavallisella maalaisjärjen käytöllä ongelmien ratkaisuun kuluu korkeintaan pari minuuttia, joten jos aivot eivät ole päässeet kutistumaan aivan pähkinän kokoisiksi, ei eteen tulevista ongelmista ole juurikaan vastusta.
Tietynlaisiksi ongelmiksi voinee kutsua silloin tällöin vastaan asettuvia välipomoja. Nämä hirmuiset ökkömönkiäiset pistelevät Samanosuken sairaalakuntoon muutamalla lyönnillä. Pomotaisteluista selviää kuitenkin suhteellisen helpolla, kun huomaa vastustajan hyökkäystaktiikan ja tarpeen vaatiessa käyttää muutamia taikoja välipomon kukistamiseen. Pelin tuoksinnassa pelaajan vastaan asettuu myös pieni nukke, jonka ilkeää asennetta tukevoittavat parin metrin pituiset miekat. Tämä nukke on omalla tavallaan pelin karmaisevin hahmo ja ensi kohtaamisen jälkeen sitä oppii pelkäämään ihan aidosti.
Pelin graafinen puoli kestää vertailun mihin tahansa peliin. Pelihahmot liikkuvat tyylikkään näköisillä taustoilla ja kamerat on pultattu paikalleen, joten kamerasta johtuvia epäonnistumisia tulee harvoin. Taustat eivät ole vain hyvän näköisiä, vaan niistä löytyy paljon pelin tunnelmaa tukevoittavia yksityiskohtia. Myös taustoilla koikkelehtivat ihmiset ja demonit ovat hyvän näköisiä ja animaatiokin on sopivan sutjakkaa. Koska pelin henki on synkkä, ovat myös viholliset sen verran karun näköistä porukkaa, että ne kuuluvat sinne vakavasti otettavimpien pelivihollisten joukkoon. Tietysti muutama poikkeuskin löytyy ja erityisesti loppuvastus on vähän ponneton tekele vaikka FMV:ssä se vielä näyttääkin pelottavalta ja hurjalta.
Genma Onimushan äänimaailma on sekin laadukasta tavaraa. Erityisesti musiikki ja taistelun aikana kuuluvat miekkojen kolinat nostavat tunnelman toiseen potenssiin. Huonompaa puolta edustaa ääninäyttely, joka sekään ei ole mitään täysin onnetonta, mutta ei missään nimessä kovin hyvääkään.
Genma Onimushan suurin ongelma on pelin lyhyys. Itse pistelin demoneja paloiksi noin kuuden tunnin ajan, jonka jälkeen ruudulla rullasivatkin lopputekstit. Pelin pariin voi kyllä palata uudestaan piilotettujen bonuksien löytämisen toivossa, mutta toinen pelikerta ei ole enää yhtä antoisa kuin ensimmäinen.
Xboxin Genma Onimusha on todella hyvä hack-and-slash -genreä edustava peli, jonka tarina on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, vaikka jälkeenpäin ajatellen sen juonen käänteet eivät olekaan mitään kovin erikoisia. PS2-versioon verrattuna pelistä löytyy mukavasti uudistuksia ja pelilliset parannuksetkin ovat kouriin tuntuvia. Kaiken viilailun takaa löytyy kuitenkin se vanha PS2:n Onimusha, jonka omistajien ei tätä peliä välttämättä kannata ostaa. Kaikille muille Genma Onimushaa uskaltaakin sitten suositella lämpimästi, sillä kyseessä on todella hyvä peli.