Sony Europen ensimmäisiä näkyviä tuotantoja tälle vuodelle on Dropship, jota on odotettu pitkään ja tuupittu ahkerasti julkaisusuunnitelmilla. Vuonna 2050 terroristit ovat nykyistä paremmin rahoitettua joukkoa, jonka tukikohdat ovat laajempia kuin Command & Conquerissa ja kalustonsa kalashnikovia tuhoisampaa. Terrorisodan loppukahinat käydään kuitenkin edelleen vuoristoisissa maisemissa, jossa pommit ropisevat rauhanrikkojia rankaisemaan. Tulevaisuuden rauhaturvapoliisit ovat kovaotteinen organisaatio, joka sukkuloi kriisipesäkkeestä toiseen ylläpitämässä haurasta maailmarauhaa. NATON ja YK:n vuonna 2020 korvanneen United Peace Forcen palkkalistoilla märkäkorvapilotti pääsee tutustumaan kuljetusaluksen lentäjän tapahtumarikkaaseen toimenkuvaan. Koska sotilaskaluston rahtaaminen olisi harvinaiseen tylsää, on ilma-aluksella täysi taisteluvalmius ja valtuudet ampua takaisin. Terrorisotaan saadaan myös toinen näkökulma kulkupelien ratin takaa ja tykkitornin tähtäinristikon läpi. Maa- ja ilmasodan yhdistäminen on ideana kunnianhimoinen ja muotoutuu peliksi Sonyn Studio Camdenin käsissä suhteellisen tyylipuhtaasti.
Dropshipin neljää kampanjaa kuljettaa hutera juoni, joka jättää pullanmuruset pelaajan ongittavaksi. Tehtävänkuvauksia ja välinäytösten lyhyitä keskusteluja laajemmin juonikuvioita ei selitellä. Aluksi murheita tuottavat terroristijärjestön tukikohdat Afrikan puuttomilla aavoilla. Ennen keikkaa Kazakstanin lumihuippujen yllä koukataan Etelä-Amerikan taivaan alla murentamassa rauhanturvajoukkoja ahdistelleen huumeimperiumin valtaa. Lopuksi rauhanturvaajat suunnistavat Kiinaan kukistamaan sotahullun vallankaapparin kapinallisjoukot. Enimmäkseen yhteenotot pysyttelevät ilmatilassa muutamilla vauhdikkaalla maataistelulla maustettuna. Tavoitteet vaihtuvat virkistävät monipuolisesti armottomasta takaa-ajosta erämaassa viholliskohteiden tarkkailuun ja pommitustehtäviin. Yksittäisten tehtävien sijaan operaatiot on niputettu jatkuviksi kokonaisuuksiksi, joten uteliaisuus ei pääse kuivumaan. Rutiinikeikkoja piristetään satunnaisesti moottoririkon tai miinakenttien kaltaisilla yllätyksillä. Vähemmän miellyttävät ajoittain ylipitkät komennukset, joista mittavimmat olisi mieluusti saanut pilkkoa pienempiin murusiin. Kun vaikeustasokin heilahtelee suuresti, voivat hankalimmat tehtävät tyssätä epätoivoiseksi jyystämiseksi. Edes välitallennukset onnistuneiden tavoitteiden välillä säästäisivät kodin irtaimistoa vuolaimmilta tunteenpurkauksilta.
Dropship avautuu hitaasti ja muistuttaakin ehkäpä enemmän simulaattoria, säilyttäen silti konsolipeliin kuuluvan yksinkertaisuuden. Sonyn ahmaiseman Psygnosis -pelistudion G-Policet palaavat Dropshipin parissa monesti mieleen, eivätkä vähiten yhtäläisen teemansa puolesta. Dual Shockin kaikille painikkeille on hajautettu läjittäin toimintoja. Eri tilanteisiin soveltuvia pelimuotoja on periaatteessa kolme, eivätkä samat napit tuota aina samaa tulosta. Sunnuntailentäjän sormet ovat nopeasti solmussa, joten viisiosainen yhdistetty lento- ja ajokoulu on välttämätön, jotta ilma-aluksen ominaisuuksista pääsee jyvälle.
Lähtökiihdytyksettä nousuun ja laskuun kykenevä lennokki toimii kahdessa eri moodissa. Leijuntamoodissa noustaan, laskeudutaan poimimaan kalustoa ja pysähdytään moukaroimaan kaikessa rauhassa puolustamattomia maakohteita. Ilmataisteluissa tai muussa tulisessa paikassa riittävästä lentonopeudesta siirrytään ristipainikkeen tuplanapautuksella lentomoodiin, jossa alus käyttäytyy taistelukoneen tavoin. Vauhdintunteen 1500 kilometrin tuntinopeudessa saattaa itse kukin kuvitella, samoin jälkiseuraukset jos pilotin huomiokyky herpaantuu hetkeksi. Vaikka vauriomallinnus tarkkailee koneen kärsimiä vahinkoja tarkoin prosenttiarvoin, lennokki toimii viimeiseen asti ongelmitta osoittamatta kovastakaan moukaroinnista huolimatta visuaalisia saatika ohjattavuuteen vaikuttavia vaurioita. Pahimmat törmäilyt sekoittavat herkät asejärjestelmät, mutta nekin vain ohimenevästi.
Metal Gear Solidin ohella Dropship on niitä harvoja PS2-pelejä, joissa analogipainikkeiden käyttö on ominaisuus, ei pelkkä lisuke pelikotelon takakannessa. Maa-ajoneuvojen ohjaimissa painallusvoimakkuuden vaikutuksen ajonopeuteen voi havaita selvästi. Aluksen ollessa leijuntamoodissa liikkeiden voimakkuutta säädetään olkapääpainikkeilla. Oikeaa tattia käytetään kätevästi kaukaisia kohteita zoomatessa ja lennokin sivuille kurkisteluun.
Kaikista toiminnoista suoriutuminen vaatii tunnustelua, mutta muutaman tehtävän totuttelun jälkeen systeemi toimii pahemmin töksähtelemättä. Aluksen fysiikkaan ja ohjattavuuteen on selvästi panostettu ja lentäminen on kaikessa sujuvuudessaan varsin nautinnollista, mutta ei vaivatonta. Tonneja painava ilma-alus ei pysähdy hetkessä, joten etäisyyksien ja korkeuksien arviointi käy välttämättömäksi, kun pelkkä laskeutuminenkin vaatii tarkkaavaisuutta. Täyden vastakohdan huolelliselle lentomallille tarjoaa maa-ajokkien luokattoman kehno fysiikka, jota ei ilmeisesti ole jaksettu räätälöidä erikseen. Taistelukentillä porhaltavat sotilasjeepit törmäilevät kuin huvipuiston puskuriautot ja pyörähtävät katolleen pikkutöyssyistä kierähtääkseen jälleen renkailleen kuin jättiläiskäden työntämänä. Se, ja monet muut pienet kummallisuudet häiritsevät pelin tavoittelemaa realismintunnetta.
Toisena silmiinpistävänä erikoisuutena lennokin siipien alle on pultattu aina epärealistisen runsaasti varustusta. Hätävaraksi varattu konekivääri jää enimmäkseen tarpeettomaksi. Mielenkiintoisena ominaisuutena komentoonsa saa toisinaan itsenäisesti toimivaa kalustoa. Ilma- ja maatukea komennetaan kiinni viholliskohteisiin kuin mitä tahansa aseita. Ilmasodan kaikkien niksien oppiminen vaatii opettelunsa. Liikkuvien kohteiden poimiminen äänen nopeudella ei ole helppo nakki, eikä kohteiden lukitseminen kovan harjoittelunkaan jälkeen tunnu käyvän piiruakaan kevyemmäksi.
Heikon ajofysiikan kaltaiset ongelmat ja juonen heikkoudet kielivät, että lykkäyksistä huolimatta Dropship olisi kaivannut vielä tovin jatkoaikaa kampanjoiden vihoviimeiseen hienosäätöön. Graafinen toteutus sen sijaan jättää hyvin vähän sijaa purnaamiselle. Kymmeniä kilometrejä kahdeksaan ilmasuuntaan ilman usvaa tai kuvanpäivitysongelmia ulottuvat sotanäyttämöt ovat huima näky. Valitettavasti maisemien yleisilme käy sitä suttuisemmaksi, mitä lähemmäksi taistelukenttää siirrytään. Pelialueiden mittakaavan nähden onkin ymmärrettävää, että jeepin kyydistä suttuiset kumpareet ja pahvimetsät (vaikka niissä oikeasti olisikin tekijöiden väittämät 250 tuhatta [!] puuta) näyttävät melkeinpä masentavan ankeilta. Oikeuksiinsa vuoristoseutujen postikorttinäkymät ja pelitapahtumat pääsevät vasta uusinnoissa, joista vaikuttavat kameraliikkeet tekevät pakollista katsottavaa onnistuneen operaation juhlintaan. Yhtä kauniisti ihmiskäden linjakkaita luomuksia on hekumoitu viimeksi Gran Turismo 3:n uusinnoissa.
Futuristiset alukset ja rakennukset ovat riittävän erikoisia tulevaisuuden sotakalustoksi ylilyövään scifi-mässäilyyn kuitenkaan sortumatta. Myös etevä äänitoteutus jättää hyvin vähän toivomisen varaa. Tehtävätavoitteita ja taistelutilannetta kartoittava radioliikenne ja taistelun äänet luovat onnistuneen vaikutelman sotatantereesta, vaikka parhaimmat jytinät ja lennokkaimmat musisoinnit jäävätkin saavuttamatta. Asiaankuuluvan militaristisesti jytisevät mahtipontiset sävellykset ovat vaisun musiikkitaustan parasta antia. Välillä harhaudutaan soittamaan teknohumppaa, joka loppujen lopuksi sopii mitä parhaimmin ilmataistelujen nopeaan rytmiin.
Ennakko-odotuksiin nähden Dropship on kaiken kaikkiaan pienehkö pettymys, mutta pääosin laadukkaasti toteutettua viihdettä, vaikkakin hyvin persoonatonta. Kunnianhimoisesta lähtöideasta ei muotoudu parasta mahdollista peli
pakettia, mutta simulaattorimainen ote lentelyyn on tervettä vaihtelua yksinkertaisille toimintapeleille.