Championship Manager – Season 01/02

08.02.2002

Kenellekään pelimaailmaa vähänkään seuranneelle ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, mikä on nykyisten urheilupelien suurin ongelma. Vuosi toisensa jälkeen markkinoille työnnettävät hittipelien uudet versiot sisältävät vain harvoin mitään todellisia uudistuksia, vaan ovat kerta toisensa jälkeen lähinnä grafiikkapäivityksiä. Etenkin EA:n markkinointiosasto on jo useamman vuoden ajan joutunut taiteilemaan tuskallisen kapealla viivalla yrittäessään keksiä jotakin uutta sanottavaa yhtiön itseääntoistavista urheilupeleistä.

Sen sijaan Sports Interactiven legendaarinen Championship Manager -futismanagerointi on onnistunut taistelemaan tätä ongelmaa vastaan yllättävän hyvin. Pelkästään Championship Manager -sarjan kehittelyyn keskittynyt pelitiimi on joka vuosi kyennyt tuomaan peleihinsä sen verran paljon uutta, että vuosittaiset versiot ovat aina tuntuneet tuoreilta ja olleet kerta toisensa jälkeen pelottavan addiktiivisia. Tällä hetkellä Sports Interactive on jo suunnannut katseensa kohden tulevaisuutta ja ensi vuonna kauppoihin ilmestyvää Championship Manager 4:sta. Tämä ikävä kyllä näkyy hieman sarjan tuoreimmassa osassa, sillä Season 01-02 ei ole aivan yhtä luova paketti kuin edeltäjänsä. Sen suurimmat uudistukset eivät vaikuta pelaajan toimiin kovinkaan usein, joten monella tavalla peli muistuttaa hyvin paljon vuoden vanhaa veljeään. Turhaksi ei tätäkään vuosipäivitystä onneksi voi mennä sanomaan.

Championship Manager -pelit ovat vuosikaudet pitäneet hallussaan parhaan manageripelin valtikkaa. Lukuisat kilpailijat eivät hyvistä yrityksistä huolimatta ole kyenneet tarjoamaan vastusta CM:n loistavalle ottelumoottorille, joka on ensimmäisestä pelistä lähtien ollut pelisarjan sielu. Otteluiden lopputulokset määrittyvät erittäin realistisen oloisesti, mutta niissä on kuitenkin tilaa yllätyksille, sisukkaalle taistelulle ja ihan puhtaalle onnelle. Managerilla on käytössään pelaajavaihtojen lisäksi erittäin monipuolinen valikoima taktisia vaihtoehtoja, joilla voi yrittää vaikuttaa pelin kulkuun. Ottelumoottorin ainoa huono puoli on sen hitaus. Peli käsittelee jokaisen ottelun tapahtumat sen verran tarkasti, että kilpailijoihinsa verrattuna Championship Manager etenee varsin hitaasti.

Ottelumoottori ei kuitenkaan ole Championship Manager -sarjan ainoa vahvuus. Peli tarjoaa erittäin yksityiskohtaiset tiedot kunkin pelaajan taitotasosta ja ylläpitää tietoja pitkältä ajalta pelaajien saavutuksista, peliesityksistä, siirroista ja loukkaantumisista. Pelaajien myyminen ja ostaminen sopimusneuvotteluineen toimii erittäin uskottavasti. Heikompia pelaajia ei juurikaan osteta, mutta joukkueen tähtihyökkääjän laittaminen myyntiin saa aikaan paitsi vihaisia kommentteja johtokunnalta, myös ison nipun tarjouksia kiinnostuneilta seuroilta. Manageri joutuukin tasapainottelemaan toimivan pelaajavalikoiman ja ajoittain hyvinkin tiukan budjetin välisellä kapealla aidalla.

Championship Manager on myös poikkeuksellisen armoton peli. Se ei anna pelaajalle minkäänlaisia myönnytyksiä, vaan usein saa tärkeän pelin alla huomata keskuspuolustuksen kulmakiven olevan loukkaantunut tai pelikiellossa. Suuri osa pelin viehätyksestä riippuukin juuri tästä armottomuudesta. Manageri joutuu todella tekemään töitä saadakseen joukkueensa menestymään. Itse olen huomannut tiukkojen otteluiden aikana vaeltavani hermostuneesti ympäri huonetta ja välillä jopa huutavani ohjeita monitorille katsellessani vihollisen päälle käyvää hyökkäystä. Toisaalta tiukan vastuksen vuoksi myös menestys maistuu makeammalta. Harva peli tarjoaa Championship Managerin kaltaista tunnelmaa, kun on onnistunut pitkällä työllä nostamaan divarista aloittaneen joukkueen maansa mestariksi.

Season 01-02 tuo PC:n edessä istuvalle manageri-lupaukselle neljä täysin uutta työkalua joukkueen hallitsemiseen. Näistä ehdottomasti tärkein on mahdollisuus vertailla kahden pelaajan ominaisuuksia ja pelistatistiikkaa toisiinsa. Peli esittää kummankin pelaajan vahvuudet ja heikkoudet erittäin selkeässä taulukossa, jossa pelaajien taitotasoa on helppo vertailla. Samalla peli esittää myös oman arvionsa siitä, kumpi pelaajista soveltuu paremmin pelaamaan tiettyä pelipaikkaa kentällä. Vertailumahdollisuus on toteutettu erittäin hyvin ja varsinkin avauskentällistä koottaessa siihen kannattaakin turvautua usein. Samalla se myös helpottaa joukkueen nuorten lupausten kehityksen seuraamista vanhoihin veteraaneihin verrattuna. Tätä ominaisuutta fanit ovat toivoneet Championship Manageriin jo kauan, joten on oikeastaan hieman outoa, että se löytää tiensä peliin vasta nyt.

Pelaajatarkkailijoiden merkitystä joukkueelle on korostettu entisestään. Tarkkailijat on nyt mahdollistaa lähettää tekemään lyhyt raportti seuraavan vastustajan pelityylistä ennen jokaista ottelua. Raportissaan tarkkailijat esittelevät vastapuolen suosiman pelityylin, avainpelaajat ja sen, kuinka vaikean vastuksen joukkue luultavasti tarjoaa. Itse olisin kaivannut raportteihin hieman tarkempia yksityiskohtia varsinkin vastapuolen pelaajista, sillä tällä hetkellä niiden sisällöstä on lähinnä marginaalista hyötyä. Raportit auttavat lähinnä tärkeimpien hyökkääjien tai pelinrakentajien merkkaamisessa, mutta muuten niiden merkitys on vähäinen.

Tarkkailijoille on tullut lisätöitä myös uusien kykyjen etsimisessä. Season 01-02 ei nimittäin enää näytä automaattisesti tuntemattomien tai nuorten pelaajien kaikkia ominaisuuksia, vaan ne saa selville vasta tarkkailijoiden tai harjoitusleirin avulla. Tämä tekee nuorten nousevien lahjakkuuksien etsimisestä entistä mielenkiintoisempaa, sillä prosessiin täytyy paneutua aiempaa tarkemmin. Näiden uusien ominaisuuksien lisäksi kotimanageri voi nyt liittää jokaiseen pelaajaan muistilapun, jonka ansiosta peli muistuttaa viikon tai kuukauden kuluttua jostakin pelaajaan liittyvästä asiasta. Muistilaput ovat kätevä lisäominaisuus, mutta erityisen merkittävänä uutuutena niitä ei voi pitää.

Monet Season 01-02:n uudistukset liittyvät itse pelirunkoon. Mukaan on saatu jälleen pari uutta sarjaa ja kotoinen Veikkausliigakin on edelleen mukana. Peli sisältää myös syyskuun alussa voimaan tulleet FIFA:n uudet säännökset pelaajakauppoihin liittyen. Tällä sääntöuudistuksellahan pyritään mm. parantamaan kasvattajaseuran asemaa pelaajamarkkinoilla ja hillitsemään hieman siirtosummien järjetöntä kasvua. Managerille tarjotaan yksityiskohtainen katsaus uusien sääntöjen aiheuttamiin muutoksiin, joten asiaan perehtymättömätkään eivät joudu ongelmiin.

Sports Interactive tuntuu myös pitkästä aikaa hioneen kunnolla itse otteluita käsittelevää moottoria. Mitään suuria muutoksia siihen ei ole tehty, mutta manageri saa aiempaa enemmän tietoa pelin tapahtumista. Erilaiset painostusjaksot näkyvät nyt peliteksteissä entistä selvemmin ja varsinkin otteluiden loppuminuutit ovat muuttuneet entistä jännittävämmiksi. Liekö tasapelien suureen määrään syynä vain oman joukkueeni kehno maalinteko-taito tai omituinen tuuri, mutta jotenkin vastustajien puolustus tuntuu edelleen pelaavan poikkeuksellisen tehokkaasti.

Viime vuosina Championship Manager -sarjan pelit ovat pyrkineet muuttamaan pelin sisäisen maailman entistä elävämmäksi ja samaa kehitystä jatkaa myös Season 01-02. Pelaajat kertovat nyt entistä avoimemmin omista mielipiteistään ja suosikkipelaajistaan ja lehdistöltä tulee entistä enemmän kommentteja mahdollisista vaikeuksista ja vahvuuksista. Apulaismanageri ja valmentajat antavat myös entistä kärkkäämmin omia mielipiteitään eri pelaajien peliesityksistä. Esimerkiski huonosti menneen pelin jälkeen apulaismanageri saattaa käydä kertomassa, että tappion syynä oli tietyn pelaajan kelvoton pelimoraali. Kotimanagerin vastuulle jää sitten päättää, kuinka hän reagoi entistä aktiivisemman pelimaailman jakelemaa
n palautteeseen.

Championship Manager Season 01-02 on jälleen entistä hiotumpi versio tästä legendaarisesta managerointipelistä. Muutokset edellisvuoden versioon verrattuina ovat kuitenkin suhteellisen pieniä, joten sen omistajien kannattaa miettiä ennen kuin ostavat Season 01-02. Toistaalta ainakin itseni kaltaiselle CM-narkkarille pienetkin parannukset ja tämän vuoden tasalle päivitetty pelaajarekisteri ovat jo riittävän suuri syy jälleen uuden version hankkimiselle. Muille manageripeleistä kiinnostuneille Championship Manager Season 01-02 sen sijaan taitaa olla pakko-ostos. Se on edelleen pelityyppinsä kuningas ja yksi kaikkien aikojen addiktiivisimmista peleistä.

Lisää luettavaa