Peleissä tulevaisuus on aina hirvittävän synkkä ja lohduton. Utopistisia kukkaiskuvitelmia ei nähdä myöskään pleikkariyleisölle lentosimuja markkinoineen Ace Combat -sarjan uusimmassa osassa. Vuoden 2004 maailmaan iskee ensin meteorikuuro ja pian sen jälkeen toisenlainen vitsaus. Kun taivaallista uhkaa vastaan rakennettu Stonehenge-tykki on suorittanut tehtävänsä, Erusian valtio löytää superaseelle uuden tarkoituksen. Kiista koko mantereen taivaita uhkaavasta ilma-aseesta ajaa rajanaapurien liittouman sotajalalle, kun rauhanpuheet kariutuvat.
Distant Thunder on sarjan kolmen edellisen pelin tapaan pelkistetty taistelusimulaattori, jossa lennetään kattavaa valikoimaa menneen ja huomispäivän hävittäjäkoneita. Kolikkopelimäisen kevyestä ilmailusta selvitään ilman järkälemäisiä tiiliskivimanuaaleja ja lentokouluttakin jos lentämisen alkeet ovat hallussa. Vasen tatti ohjaa hävittäjää, olkapainikkeiden alle kätkeytyvät ilmajarrut ja jälkipolttimet. Neliötä puristamalla ruudulle avautuu vihollismaalien suunnan karkeasti havainnollistava kartta. Aseistusta kone kantaa pienemmän valtion uuden vuoden hulinoiden tarpeisiin. Pikaisen tunnustelun jälkeen näyttävätkään piruetit ja silmukat eivät tuota minkäänlaisia ongelmia. Ainoa jonkinlaista opettelua vaativa taitolaji ovat välilaskut. Niille tarvetta on lähinnä pidemmissä pommitustehtävissä, joissa koneen siipien alle pultatut satakunta rakettiakaan eivät riitä. Kun peli armeliaasti ottaa kurssin kiitoradan suuntaisesti, ainoaksi murheeksi jää nokan laskeminen ja jarrun iskeminen, jotta lennokki ei pulahda tukialuksen kannelta Ahdin valtakuntaan. Laskeutuminen onkin lähinnä vapaamuotoinen lisähaaste jännityksenhaluiselle pilotille.
Mobius- laivueen ykköspilottina pelaaja osallistuu viholliskohteiden moukarointiin maalla, merellä ja ilmassa. Kahdeksantoista tehtävän kampanjassa edetään alun rutiinikeikkojen jälkeen valtaviin ilmataisteluihin ja edelleen yhä erikoisempiin operaatioihin, kuten loikkarikonetta saattamaan tai risteilyohjusten takaa-ajoon. Lopussa nostetetaan hattua jediritareille epäilyttävästi kuolemantähden surmanlentoa muistuttavassa ratkaisutaistelussa. Maakohteiden putsaamista mukana on liikaa, eikä lentäjäkaverien laiska asenne helpota työtä yhtään. Koko kampanjan aikana seuraksi sattui vain kourallinen virkaintoisia siipimiehiä. Lisäksi kampanjaa venytetään sysäämällä pilotin murheeksi läpinäkyvän teennäisiä aika- ja pisterajoja, joista lipsuminen merkitsee automaattisesti tappiota. Puoleenkin tuntiin venyvien operaatioiden typistäminen ei olisi laskenut pelikokemuksen arvoa — päinvastoin, monet pakkopullan rajamaille venähtävät pommituslennot olisivat saaneet tuulta siipiensä alle lyhyemmästä kestosta.
Sotamenestyksen mukaan määräytyvillä ruhtinaallisilla päivärahoilla kotihangaariin kootaan edustava katselmus eri aikakausien herhiläisiä, alkaen Vietnamin sodan antiikkikaluista Stealth- pommittajaan. Kampanjan kuluessa hävittäjäkoneiden tukkumyymälään avautuu yhä parempia malleja ja niille omia erikoisaseitaan. Vaikka myytävänä onkin muutamia eksoottisia keräilykappaleita, useimmille koneille — tai pikemminkin niiden aseille — löytyy käyttöä jossakin tilanteessa. Ilmataistelussa maakohteiden pommittamiseen erikoistunut hävittäjä ei ole tehokkaimmillaan ja päinvastoin.
Voitonjuhlien myötä pelattavaksi avautuu kourallinen uusia pelimuotoja. New Game plus -pelissä sodassa käydään uusintakierros jo kerätyllä käteisvaroilla ja konevalikoimalla. Kyllähän Distant Thunder toisenkin pelikerran kestää, jos hävittäjien keräily motivoi pelaamaan prikulleen samat tehtävät. Jos ei, Free flightissa voi kerrata kampanjan kohokohtia mieleisellään vaikeustasolla. Sotasankarina kotiin palaavan pilotin pelattavaksi avautuu myös kuivakka haastemoodi, jossa kisataan parhaista tuloksista harjoitusradoilla. Alusta alkaen pelattavana on kaksinpeli, mutta yksinpelin hurjien sotakohtausten jälkeen taivaankannen kaksintaistelut eivät avaudu kovin hohdokkaina.
Vilkkaasti särisevä radio toimii enimmäkseen tunnelman nostattajana ja puhaltaa elon kipinän muihin lentäjiin, sekä siipimiehiin että vihollisiin. Radioitse saapuu myös lennonjohdon ohjeita ja suoria käskyjäkin, joten hyvin näyteltyä ilmadraamaa alati kohisevaa kapistusta ei aivan tyystin kannata laiminlyödä. Lisäväriä taistelujen melskeeseen lisäävät ajoittain esimerkiksi vastarintaradion merirosvolähetykset. Tinkimättömän monipuoliselle äänimaailmalle viime silauksen antaa hienosti sävelletty musiikki, jossa isänmaalliset leffapaisuttelut ja repäisevät kitaranvinguttelut vuorottelevat.
Rehevät postikorttimaisemat, suurkaupungit ja maaseudun peltotilkut näyttävät korkeuksista hyvin vakuuttavilta. Tylsiä näkymiä avautuu vain yksitotisilla preerioilla. Yksityiskohdat ohjusten savujuovista sääilmiöihin ja vuorokaudenajan muutoksiin on mallinnettu pelimaailmaan harvinaisen todentuntuisesti. Myrsky näyttää myrskyltä, nouseva aurinko kajastaa taivaanrannassa ja säkkipimeässä yössä tuikkivat vain kaupungin valot ja AA-tykkien valojuovat. Vain surkesti tössähtelevät räjähdykset eivät ole linjassa muun toteutuksen kanssa.
Ace Combatissa syntyy voimakas tunne paikan päällä olemisesta. Kiitos tiiviistä tunnelmasta kuuluu uskottavalle radioliikenteelle ja paikoin lähes valokuvantarkoille maisemille, joiden sinitaivailla kelpaisi ohjusvanojen haihduttua kaarrella huvilentojenkin merkeissä. Distant Thunder on Playstation2:lla pelityyppinsä harvoja edustajia, mutta kaikkea muuta kuin puolihuolimattomasti hutiloitu täytepeli. Älkää antako lentopelon tai ennakkoluulojen estää; alamittaisenakin Ace Combat on konsolin kiihkeimpiä toimintapelejä.