Yli kymmenen miljoonaa peliä myyneen indieneron uutuus jäissä

08.05.2013

http://youtu.be/w2k8QBcaaUM

Markus ”Notch” Perssonin Minecraft on todellinen megasuperhyperhitti, jota on myyty eri pelialustoille jo yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Mies on työstänyt nyt pidemmän aikaa uutta avaruusasemarakentelupeliä, joka kantaa nimeä 0x10c. Nyt pelin tekeminen on kuitenkin heitetty jäihin määrittelemättömäksi ajaksi.

Markus Persson kertoo haastattelussa nimihirviön työstämistauolle yksinkertaisen syyn.

”Olen yhä todella innoissani pelistä, ja siitä on tällä hetkellä tekeillä kaksi prototyyppiä. Tällä hetkellä minulla on päällä kuitenkin jokin omituinen luova blokki, ja 010cx on telakalla niin kauan, kunnes saan selvitettyä pääni projektin suhteen.”

Persson kertoi myös ottaneensa mukaan toisen pelinkehittäjätiimin, jotta projekti saa uutta potkua. Vielä ei ole varmuutta julkaistaanko peliä koskaan, ja toimiiko julkaisijana Perssonin oma Mojang-pelistudio.

Perssonin mukaan pelin julkaisua saadaan odotella vielä ”todella, todella kauan.”

Asiasta kertoi Joystiq.

Pelin kotisivut löytyvät täältä.