WOW-leffa jopa kiinnostaa – EA:n kaahailupeliin pohjautuva kyyninen rahastuspätkä ei sitten senkään vertaa

26.09.2013

Electronic Arts on julkaissut Need For Speed -sarjan kaahailupelejä jo 19 vuoden ajan. Ensi vuonna tulee siis täyteen 20 vuotta pelisarjan ensimmäisestä osasta, ja NFS -pelejä ”kunnioittaakseen” EA on päättänyt laajentaa pelisarjan myös valkokankaalle.

Leffassa seurataan katukisailijan elämää, joka lavastetaan syylliseksi… eh, johonkin ikävään. Vaan ei hätä ole tämän näköinen! Katukisailija päättää osallistua autokisaan kosto mielessään. Sitten ajetaan hirveän nopeasti eteenpäin ja puhutaan aina välillä lause tai pari täysin merkityksetöntä dialogia. Ja sitten ajetaan taas kilpaa. Tai pakoon.

The Fast and the Furious -kökkelöt ovat selvästi olleet mielessä, kun Need For Speed -leffalla on lähdetty rahastam- anteeksi, Need for Speed -leffaa on lähdetty tekemään. Palkintopöydät loistavilla näytteljäsuorituksillaan, ohjauksella ja ennen kaikkea juonensa moniulotteisuudella takuuvarmasti puhdistava, jo nyt melkoiselta kalkkunalta vaikuttava pätkä tulee ensi-iltaan ensi vuonna.

YouTube video