Uusi Postal-peli paljastettiin ja kuopattiin sen jälkeen ennätysvauhtia – julkaisijalle tappouhkauksia, kehittäjästudio sulki ovensa

Näinkin voi näinä aikoina näemmä käydä.

08.12.2025

Postal-sarjan seuraavaksi uumoillulle osalle on käynyt köpelösti, kuten myös sen kehittäjästudiolle.

Goonswarm Gamesin Postal: Bullet Paradise julkistettiin viime viikolla hurmeisen trailerin siivittämänä. Heti videopätkän jälkimainingeissa kehittäjää syytettiin runsaasta tekoälyn käytöstä, jonka studio kuitenkin nopeasti kiisti – Goonswarmin mukaan kaikki trailerilla nähty oli ihmistaiteilijoiden kättenjälkeä.

YouTube video

Selitykset eivät kuitenkaan vakuuttaneet pelaajia eivätkä myöskään julkaisija Running With Scissorsia, joka päätti ennätysvauhtia pistää projektin kokonaan jäihin. Syyksi kerrottiin, että luottoa kehittäjään ei vain enää ole. Surullisena sivujuonteena mainittakoon sekä julkaisijan että kehittäjän saaneen lokaa niskaansa aina tappouhkauksista lähtien, mikä ei tietenkään ole koskaan hyvä asia.

Goonswarm Games puolestaan pisti kohun päätteeksi pillit pussiin sulkien studionsa kokonaan. Kehittäjä vakuutteli viimeiseen asti, että tekoälyä ei projektissa käytetty – asian oikea laita jäänee ikuiseksi mysteeriksi.

Sekä Running With Scissorsin että Goonswarm Gamesin lausunnot voi lukea alta:

Lähde: VGC