Uudesta One Piece -seikkailusta julkaistiin runsaasti uutta pelikuvaa

Uutta One Piece Odyssey -pelikuvaa tarjolla.

04.07.2022

Vielä tänä vuonna julkaistavasta One Piece Odyssey -roolipelistä on saatu uutta nähtävää Anime Expon yhteydessä.

Lähes 18 minuutin pelikuvapätkällä tarjoillaan aiempaa perusteellisempi esittelykierros Luffyn ja kumppanien seikkailuun mystisellä Wafordin saarella, jossa taistelut hoituvat tällä kertaa vuoropohjaisesti. Pelin kehitystyöstä vastaa japanilaisstudio Ilca, jonka tiimi on myös työskennellyt muun muassa Ace Combat 7: Skies Unknownin ja Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Agen parissa.

One Piece Odyssey on kehitteillä PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Seriesille sekä pc:lle. Julkaisupäivää pelille ei ole vielä annettu.

Lisää luettavaa