Bethesda on kertonut, että tulevaa Prey-toimintapeliä voi pelata tunnin verran konsoleilla ennen ostopäätöstä.
Huhtikuun 27. päivästä lähtien eli kahdeksan päivää ennen pelin virallista julkaisua Prey saa demon PS4:lle sekä Xbox Onelle. Demo sisältää pelistä ensimmäisen tunnin, jonka jälkeen pelaaja voi päättää, haluaako hän ostaa koko pelin itselleen.
Demoja toki löytyy maailmalta vaikka kuinka paljon, mutta tunnin mitainen demo on ilahduttavan pitkä aika testata uutuuspeliä.
Pc:lle demoa ei jostain syystä ole tulossa.
