Suositun vr-rytmipelin päivitystuki lakkaa PSVR- ja PSVR2-laseilla

Beat Saberin tuki päättyy.

18.06.2025

Virtuaalitodellisuuslaseilla tahkottava Beat Saber on saapumassa tuen osalta konsolilla tiensä päähän.

Kehittäjästudio Beat Games on ilmoittanut lopettavansa pelin tukemisen uusilla päivityksillä. Lisäksi uutta ladattavaa sisältöä ei sitäkään parane tästä päivästä eteenpäin enää odotella. Moninpelin on puolestaan kerrottu sulkeutuvan lopullisesti 21. tammikuuta 2026 sekä PlayStation VR:lla että PlayStation VR2:lla.

Konsoliversion on kuitenkin vahvistettu pysyvän ostettavissa ja pelattavissa, vielä moninpelin lakkaamisen jälkeenkin. Beat Saber on saatavilla PlayStationin lisäksi pc:lle sekä Meta Quest -laseille.