Suomalaisstudion suurpelin ongelmille ei loppua näy – pelin konsoliversioiden tulevaisuus hämärän peitossa

09.07.2024

Suomalaisen Colossal Order -studion Cities: Skylines 2 -pelin konsoliversion julkaisu on siirretty tulevaisuuteen.

Pelin oli määrä ilmestyä konsoleille lokakuussa. Nyt pelin julkaisija Paradox Interactive on kuitenkin kertonut, että pelin julkaisua on pakko siirtää. Tulevasta julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa.

”Peli valmistuu pikkuhiljaa, mutta sen ympärillä on vielä paljon ongelmia, jotka vaikuttavat sen toimivuuteen. Elokuussa testaamme peliä uudelleen, ja tuolloin olemme viisaampia siitä, voimmeko ilmoittaa uudesta julkaisupäivästä, vai joudummeko hiomaan sitä vielä kauemmin paremmaksi.”

Colossal Orderin Cities Skylines 2 ilmestyi pc:lle yhdeksän kuukautta sitten. Se on valitettavasti ollut kaikin puolin suuri pettymys pelisarjan faneille. Se on yhä monien pelisarjan fanien mielestä heikossa tilassa, ja sen käyttäjäarvostelut vaihtelevat huonosta keskinkertaiseen.

Lisää luettavaa