Housemarquen työstämästä Saros-pelistä on saatu uutta traileria.
Hektisen toimintaseikkailun tuoreella esittelypätkällä saadaan katsaus PlayStation 5:n ominaisuuksiin, joista suomalaistudion viimeisin taidonnäyte vaikuttaisi ottavan kaiken ilon irti – niin latausaikojen kuin DualSense-ohjaimen toimintojenkin osalta. Noin minuutin pituisen videon voi ottaa katseluun uutisen lopusta. Pelin oli alkujaan määrä ilmestyä kuluvan kuun lopulla. Sittemmin julkaisua päätettiin kuitenkin siirtää myöhemmäksi, huhtikuun 30. päivälle.
Saros nähdään saapuessaan yksinoikeudella PS5:llä.
