Ai pelaaminen ei kannata? Sano se Mmoratti-nimimerkillä pelaavalle suomalaiselle futispeli-intoilijalle, joka matkusti viime viikolla Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin Dubaihin pelaamaan kansainvälisiin Pro Evolution Soccer -futispelin MM-kisoihin.
Ihan pikkurahoilla ei Dubaissa pelattu, vaan turnauksen voittaja sai rapeat 10 000 euroa palkintorahaa. Pelin julkaisija Konami käy tällä hetkellä keskusteluja paikallisten järjestäjien kanssa siitä, että seuraavan vuoden MM-kisoissa palkintosumma olisi huikeat miljoona euroa.
Tänä vuonna paikallisten kesken käydyn turnauksen voittosumma oli muuten miljoona dirhamia, mikä olisi eurooppalaiseksi valuutaksi käännettynä huikeat 200 000 euroa. Dubaissa ei pikkurahalla pelata.
Tilt otti yhteyttä Mmorattiin ja kyseli miten hän turnaukseen pääsi, ja miten pelit sujuivat.
Olet voittanut Pro Evolution Soccerin SM-kisat kolme kertaa putkeen, ja olet päässyt sen kautta edustamaan Suomea MM-kisoissa. Viime vuonna MM-turnaus järjestettiin Madridissa, ja tänä vuonna ne järjestettiin Dubaissa. Mitkä olivat ensireaktiosi, kun kuulit tämän vuoden turnauksen pitopaikasta?
– Ensireaktiot turnauksen pitopaikasta olivat totta kai positiiviset. Dubai on niitä paikkoja, mitkä pitää ainakin kerran elämässä nähdä. PES-sarjan Pohjoismaiden vetäjä Raoul Söderlund ilmoitti minulle pelipaikasta ja houkutteli minua harjoittelemaan tulevia SM-kisoja varten. Itselläni oli motivaatio pelin pelaamiseen pahasti kadoksissa tällä kaudella, mutta lopulta sitä sitten löytyi.
Miten pelit menivät osaltasi?
– Saldona oli lopulta yksi voitto Hollannin mestarista 4-3 ja kaksi tappiota. Ensimmäinen tappio tuli lukemin 2-3 Saksan ykköspelaajalle, ja toinen tappio tuli Intian pelaajalle lukemin 0-2. Viimeinen oli sellainen matsi, joka olisi pitänyt hoidella, mutta sitten kun palloa ei saa maaliin lukuisista paikoista niin tulos on tämä. Intian pelaajalla oli kaksi vetoa, joista molemmat menivät maaliin.
Millainen tunnelma turnauksessa noin ylipäänsä oli?
– Turnaus pelattiin GAMES13-messujen yhteydessä, ja ne ovat Lähi-Idän suurimmat pelimessut. Tunnelma oli kyllä loistava. Tietenkin osaksi sekin varmasti auttoi, että paikalla oli monta ystävää, joihin olin aikaisemmissa kisoissa tutustunut. Turnauksen organisoi paikallinen pelifirma.
Oliko pelaaminen tiukkaa vääntöä, vai tarjottiinko siellä ystävällismielisiä neuvoja esimerkiksi toisille pelaajille? Olin katsomassa viime vuoden MM-kisoja Madridissa, ja ainakin tuolloin pelaajien välillä näytti olevan lämmin suhde.
– Perjantaina harjoiteltiin vielä useamman pelaajan voimin. Siinä vaihdettiin kuulumisia ja erillaisia formaatioita ja taktiikoita. Sitten kun tosipelit alkoivat lauantaina, niin voitostahan siellä pelattiin. Itselleni tapahtuma oli enemmän kavereiden näkemistä ja lomailua. Oli myös hyvä asia, että Konami tarjoaa viimein rahapalkinnot kolmelle parhaalle pelaajalle, joista voittaja sai tänä vuonna 10 000 euroa. Tämän uskoisin houkuttelevan pelaajia enemmän mukaan eri maiden lopputurnauksiin ja sitä myöten myös MM-kisoihin.
Aiotko olla ensi vuonna mukana PESin SM-kisoissa, ja mitkä ovat tavoitteesi? Ja miten ihmeessä sinut voi kukistaa, kun olet mestaruuden jo kolmesti peräkkäin voittanut?
– Eiköhän se ole nuorempien pelaajien aika ensi vuonna. PES 2014 tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus, koska peli on muuttunut niin paljon, ja ainakaan alkuun en ole siihen ihan sisään päässyt. Saa nähdä julkaiseeko Konami siihen jonkinlaisia patchejä, jotka parantaisivat pelikokemusta.
– Itselläni on ollut aina hyvää tuuriakin turnauksissa, ehkä se on ollut tärkein syy mestaruuksiin. Moni tuntuu unohtavan sen, että aina pitäisi pyrkiä pelaamaan itseään parempia pelaajia vastaan. Se on ainoa keino kehittää omaa peliään paremmaksi.
Pro Evolution Soccer -pelin SM-kisat järjestetään jälleen ensi vuonna. Lähiaikoina julkaistaan suomiversio PESfan-sivustosta, jonne tulee tarkempia lisätietoja turnauksesta ja ylipäänsä PES-sarjasta. Käy tsekkaamassa, mikäli jalkapallopelit vähääkään kiinnostavat.
Teksti: Jarkko Fräntilä