
80-lukua muistellaan kylmän sodan aikakautena. Kätilöt polttivat savukkeita saattaessaan maailmaan uusia sukupolvia. Baareissa ei saanut siirtyä pöydästä toiseen ilman ruokalautasta. Hevosilla oli kolme jalkaa nykyisen neljän sijaan. Okei, viimeinen ei ehkä ole totta, mutta yhteiskuntamme oli tuolloin erilainen kuin nykyään – yleensä kaikin tavoin heikompi.
Vaan löytyy sitä ainakin eräs asia, joka oli tuolloin paremmin: toimintaelokuvat. 80-luvun toimintaklassikot toimivat yhä kaikessa typeryydessään huomattavasti paremmin kuin nykyajan puupökkelöiden (kuuletko, Jason Statham!) väkisin kasaan kootut action-kyhäelmät.
Etelä-Afrikkalainen Free Lives -pelistudio on vääntänyt meille kasaritoiminnan ystäville mahtavan Broforce-nimisen toimintapelin. Se kumartaa niin 80-luvun toimintaleffojen suuntaan kuin tekee myös kunniaa klassisille sivulta kuvatuille toimintapeleillekin. Mukana on aimo annos huumoria, mutta peli ei ole pelkkä pieni viihdepala, vaan ihan oikea toimintapläjäys, jonka pelattavuus on hiottu huippuunsa. Mikä parasta, peliä voi tahkota verkossa maksutta mielin määrin.
Räjähtävän toiminnan keskipisteeseen ja suoraan peliin pääset tästä linkistä!
Tästä linkistä pääset Free Lives -studion kotisivuille.