Sonyn huipputuotos kopioi ikonista suomalaisbrändiä?

09.07.2013

Naughty Dog -studion tekemä ja Sonyn yksinoikeudella PS3:lle julkaisema The Last of Us on saanut sellaisia hehkutusarvosteluja, että se saattaa hyvinkin vallata vuoden peli -listat niin mediassa kuin harrastajienkin keskuudessa.

The Last of Us on saanut kuitenkin myös syytöksiä niskaansa kopioinnista, kun sen naispuolisen päähenkilön Ellien kerrottiin muistuttavan vähän liikaakin näyttelijä Ellen Pagea. Ellen itsekin otti asiaan kantaa asiaan Reddit-saitin haastattelussa. Erityisen oudoksi hämmentävän yhdennäköisyyden teki se, että Ellenin kasvot mallinnetaan ihan luvan kanssa Quantic Dreamin Beyond: Two Souls -peliin myöhemmin syksyllä.

Vaan vähäisemmälle huomiolle on jäänyt se, että The Last of Usin miespuolinenkin päähenkilö on tuttu meille suomalaisille. Missä kohu tästä yhdennäköisyydestä?

Oululainen voi tienata plagiointisyytöksillään vielä hyvät rahat Sonylta, mikäli pelaa korttinsa oikein. Vai aikooko suomalaisyritys päästää megakorporaation kuin koiran veräjästä?

reissari