PS4 kuumenee, ei kuumene, kuumenee, hajoaa, ei hajoa – konsolisota kiihtyy

16.10.2013

Konsolisodan tietää olevan taas hyvällä mallilla, kun verkko täyttyy oman lemmikkikonsolinsa puolustelijoista ja ”vihollisen” mustamaalauksesta.

Tällä kertaa koko soppa alkoi siitä, että joku lähetti verkkoon kuvan, jossa näkyy kuulemma PS4:n ikioma, Xbox 360 -konsolista tuttu red ring of death eli red line of death. Uutisoinnin mukaan PS4-konsoli ylikuumeni Espanjassa järjestetysssä promootiotilaisuudessa, ja sen sivuun ilmestyi punainen viiva ja ruudulle teksti ylikuumenemisesta.

Sonyn pomo Shuhei Yoshida ehti kuitenkin kertomaan meille Twitterin välityksellä, että red line of deathia ei ole. Mistä on kyse, sitä hän ei kuitenkaan täsmentänyt.

Jotkut foliohatut ovat sitä mieltä, että koko kuva on lavastettu, kun taas jotkut ovat ihmetelleet miksei kuva voisi olla totta: esimerkiksi Madridissa on tällä hetkellä noin 23 astetta lämmintä, konsolia on pidetty messutiloissa ja muovilaatikon sisällä, joten ylikuumeneminen ei olisi mikään ihme.

Totuus lienee tuolla ulkona, mutta yksi asia on varmaa: maailman oudoin asia eli mustasukkainen konsolimerkkiuskollisuus on ja pysyy.

red