PS2-konsolille tehtiin aikoinaan liki 11 000 peliä – nämä niistä ovat kestäneet parhaiten ajan hammasta

Toimivat yhä.

06.12.2025

PS2-konsolille tehtiin aikoinaan liki 11 000 peliä. Siinä on peli poikineen!

Tekonologia on vuosien varrella kehittynyt melkoisesti, ja luonnollisesti osa näistä peleistä on kestänyt aikaa vähemmän hyvin. Osa peleistä oli kuitenkin sellaisia, että niitä pelaa tänäkin päivänä mielellään: grafiikka voi olla vanhentunutta, mutta pelattavuus on yhä enemmän kuin kohdallaan.

Lue myös: Lista PS2-konsolin parhaista peleistä on tässä – oletko samaa mieltä ykkösestä?

Lue myös: Muistatko näitä PS2-pelejä? Näissä ei armoa tunnettu tai annettu

Nyt Mojo Plays -sivusto on tehnyt videon, jolle on kerännyt kaksikymmentä sellaista peliä, joihin ajan hammas ei ole purrut, ja jotka toimivat myös vuonna 2025 yhtä hyvin kuin silloin kun ne julkaistiin.

Katso video alta.

YouTube video