PlayStationin pr-henkilö pesee käsiään tapauksesta – ensimmäisen PlayStationin ikoni tulossa PS4:lle

22.11.2013

Jaa, ota näistä nyt selvää. NeoGaf-foorumilla katseltiin vähän aikaa takaperin suurennuslasin kanssa PS4-konsolin julkaisuvideota, ja pätkältä bongattiin viittaus Crash Bandicoot -pelisarjaan.

Videon voit itsekin katsoa tästä. Vanhan koulukunnan pelaajat totta kai innostuivat uutisesta. Crash Bandicoot -sarja oli kuitenkin yksi niistä peleistä, joka nosti PlayStationin erityisesti tasoloikkapelifanien suosioon ja tietoisuuteen.

Nyt PlayStationin PR-pomo Adam Boyes on kertonut Twitterissä, että Activision omistaa yhä Crash Bandicoot -pelisarjan oikeudet, ja mahdollisesta uusioversiosta pitäisi kysellä heidän suunnaltaan.

No, onneksi Adam ei kuitenkaan lähtenyt kieltämään asiaa – siinä olisi nimittäin jääty kiinni housut kintuissa. Gamepur-sivusto uutisoi nimittäin vähän aikaa sitten, että uusi Crash-peli oli listattu jo ranskalaisen Amazon-verkkokaupan sivuille. Hurraa!

Ennen uuden Crashin saapumista verestelehän muistojasi pelisarjaan liittyen vaikkapa alta!

YouTube video