Steam-palvelussa ilmaiseksi julkaistu No More Room in Hell lienee monen mielestä kaikkien aikojen tylyin zombie-peli. Syy tähän on yksinkertainen: Pelissä on myös zombie-lapsia, ja niitähän pistetään lakoon siinä missä muitakin.
Kaksi vuotta sitten alkuperäisversiona julkaistu No More Room in Hell on juuri ilmestynyt tuoreimpana 1.07-versiona, ja peli on herättänyt runsaasti keskustelua pelaajien keskuudessa. Kotakun mukaan moni pelaaja on kertonut, etteivät he ole lapsizombien ensi kertaa kohdatessaan ole tohtineet niitä tappaa.
Erityisen kiinnostavaa on, että pelin tekijät ovat vastanneet lapsi-valituksiin avoimesti. Heidän mukaansa pelaajien tuntema eettinen konflikti on tarkoituksellinen ja seurausta pelin realistisuudesta. Tekijät siis tähtäsivät juuri siihen, että pelaajat joutuvat kyseenalaistamaan tekojaan.
”Jos ette kestä sitä, älkää pelatko,” todetaan tiedotteessa. ”Olemme pahoillamme, että pelaajat ovat syystä tai toisesta loukkaantuneet, mutta me EMME ryhdy sensuroimaan peliämme ja visiotamme.”
No More Room in Hell on ilmaiseksi ladattavissa, joten jos uteliaisuus iski, kannattaa suunnata pelin nettisivuille.