On pakkomielteitä ja sitten on pakkomielteitä, jotka tuovat mieleen vanhan kunnon Fortuna-pelin

10.12.2013

Kaikille suomalaisille tuttu Fortuna-peli on kestänyt sukupolvelta toiselle. Vaikka pelin juuret ovatkin 1900-luvun alun kuulapeleissä, nykyiseen muotonsa se muotoutui ”vasta” 1925. Vuosi tämän jälkeen sen massavalmistus aloitettiin Jyväskylässä Jussilan leikkikalutehtaalla.

Peli on pysynyt Suomessa samanlaisena siis vuosikymmenien ajan. Mikäli Fortuna kiinnostaa etkä ole peliin koskaan tutustunut, niin lisätietoa pelistä löydät sen valmistajan sivuilta täältä.

Kuulapelit ovat kuitenkin maailmanlaajuinen ilmiö, ja Xbox Onelle on juuri ilmestynyt Peggle 2, joka on jatko-osa ensimmäiselle PegglellePeggle vaikuttaa yksinkertaiselta peliltä, mutta juuri siinä piileekin sen nerous. Peggle on helppo oppia, mutta taitojen kehittyessä pistesaalistaan voi kerryttää tuntien ajan edes huomaamatta ajankulua.

Katso Peggle 2:n julkaisuvideo ohesta. Peli on saatavilla tästä päivästä lähtien Xbox Onelle, muiden alustojen julkaisun tapahtuessa myöhemmin.

YouTube video