Mouse: P.I. For Hire ei ehdi valmiiksi vielä kuluvan vuoden aikana, käy ilmi pelin X-postauksesta.
Puolalaisstudio Fumi Gamesin debyyttipeli ammentaa taidetyylissään vanhoista animaatioista hieman Cupheadin tapaan. Pääosan hiirisalapoliisina muuten kuullaan jokapaikanhöylä Troy Bakeria, joka on tuttu lukemattomien roolien ohella muun muassa viimeisimmän Indiana Jonesin ääninäyttelijänä. Pelin trailerin voi katsoa uutisen lopusta.
Niin tai näin, varsin näyttävän näköisen mustavalkopelin kehitystyö kuitenkin ottaa aikansa, joten julkaisua on suosiolla lykätty jonkin verran – tosin vain alkuvuoteen 2026 saakka.
Mouse: P.I. For Hire julkaistaan pc:lle, Switcheille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.
Lähde: X
