Traficom ja Kyberturvallisuuskeskus varoittavat huijauspuheluista, joissa soittaja esiintyy juurikin Kyberturvallisuuskeskuksen edustajana. Huijari pyrkii saatujen raporttien mukaan hankkimaan arkaluonteisia henkilötietoja tai pankkitietoja.
Varoituksen mukaan puheluissa usein väitetään vastaajan pankkitilillä olevan epäilyttävää toimintaa ja pyydetään varmistamaan tietoja tilin suojaamiseksi. Tavan mukaisesti huijarit pyrkivät luomaan pelon ja kiireen tunnetta saadakseen uhrin toimimaan nopeasti.
Kyberturvallisuuskeskus kuitenkin muistuttaa, etteivät sen edustajat koskaan kysy puhelimitse tai sähköpostilla henkilötunnuksia, pankkitunnuksia, salasanoja tai muita arkaluonteisia tietoja. Kyberturvallisuuskeskus ei myöskään pyydä tekemään pankkitoimenpiteitä tai siirtämään rahaa.
Samalla muistutetaan peruskäytännöistä, mikäli epäilee tulleensa huijatuksi. Mikäli olet tehnyt maksun, rikollinen on päässyt verkkopankkiisi tai saanut maksutietosi haltuunsa, ota viipymättä yhteys pankkiisi ja tee rikosilmoitus poliisille.
Huijauspuheluista annettiin myös yleispätevät ohjeet, jotka voi lukea alta.
Miten tunnistan huijarina esiintyvän henkilö puhelimessa?
- Suhtaudu epäilevästi, jos soittaja pyytää sinua toimimaan nopeasti. Huijarit käyttävät usein painostustaktiikoita saadakseen sinut tekemään virhearviointeja.
- Voit lopettaa puhelun milloin tahansa, jos se vaikuttaa epäilyttävältä.
- Älä koskaan luovuta salasanoja, tunnuslukuja tai korttitietoja puhelimitse. Pankit ja viranomaiset eivät koskaan kysy tällaisia tietoja puhelimitse.
- Älä luota pelkkään soittajan väitteeseen. Voit aina pyytää soittajaa kertomaan, mistä asiasta on kyse, ja sitten soittaa itse organisaation viralliseen numeroon.
Toimi näin, jos saat oudolta vaikuttavan puhelun viranomaiselta:
- Älä anna soittajalle tietojasi.
- Ota soittajan ja hänen edustaman viraston nimi ylös.
- Lopeta puhelu.
- Voit varmistaa puhelun aitouden esimerkiksi soittamalla suoraan kyseisen viraston asiakaspalveluun tai vaihteeseen. Älä ota yhteystietoja vastaan soittajalta vaan hae ne esimerkiksi kyseisen viraston verkkosivuilta. Kerro vaihteeseen soittajan nimi ja pyydä yhdistämään puhelu hänelle. Traficomin vaihteen numero on 029 534 5000.