Team Ninja ja PlatinumGames ovat esitelleet Ninja Gaiden 4:n säädeltävää vaikeustasoa tuoreella videolla.
Sarjan uudessa osassa valittavana on neljä vaikeustasoa. Näistä uusi Hero-moodi tuo mukanaan taisteluja keventäviä helpotuksia, kuten mahdollisuuden automatisoituihin torjunta- ja väistöliikkeisiin. Halutessaan pelikokemusta helpottavat toiminnot voi käydä kytkemässä pois päältä valikon kautta, myös aloitetun läpipeluun aikana. Lisäksi vaikeustason korottaminen on sekin mahdollista kesken kampanjan. Mikäli pelaajat kokevat tarvitsevansa harjoittelua tai muuten vain pientä lämmittelyä ennen taisteluihin hyppäämistä, luonnistuu myös moinen tällä kertaa omassa pelitilassaan.
Ninja Gaiden 4 julkaistaan 21. lokakuuta Xbox Series X|S:lle, PlayStation 5:lle sekä pc:lle. Peli saadaan julkaisussa myös Game Passiin.