Neljännen Sonic-elokuvan näyttelijäkööri vahvistettiin – Jim Carreykin tekee paluun tuttuun rooliinsa

Neljännen Sonic-elokuvan näyttelijät selvillä!

19.03.2026

Neljännen Sonic-elokuvan tuotanto on pyörähtämässä täyteen vauhtiinsa, nyt tiedossa ovat jo näyttelijät.

Valtaosa aiemmissakin elokuvissa nähdyistä hahmoista on edelleen kuvioissa, tuttujen näyttelijöiden kera. Viime aikoina jonkin verran uudistuneilla kasvoillaan kohua herättänyt ja useaan otteeseen eläköitymisellä uhitellut Jim Carreykin on saatu tuttuun Robotnikin (Eggman) rooliinsa.

Lue myös: Jim Carrey avoin palaamaan neljänteen Sonic-elokuvaan, mikäli käsikirjoitus vain on tarpeeksi hauska

Lue myös: Jim Carrey ansaitsisi Oscarin kolmannesta Sonic-elokuvasta, hehkuttaa käsikirjoittaja

Tämän lisäksi mukana ovat Ben Schwartz (Sonic), Kristen Bell (Amy), Idris Elba (Knuckles), Colleen O’Shaughnessey (Tails), Keanu Reeves (Shadow) sekä James Marsden ja Tika Sumpter Sonicin ottovanhempina. Mysteerirooleissa nähdään hauskuuttajat Nick Offerman sekä Richard Ayoade. Ohjaajana jatkaa aiemmatkin osat työstänyt Jeff Fowler.

Sonic the Hedgehog 4:n ensi-ilta on kalenteroitu maaliskuun 19. päivälle, vuonna 2027.

Lähde: Variety

Lue myös: Tilaa Tiltin uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset peliuutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.