Kuukausittain julkaistaan lukemattomia pienempiä pelejä, joista saa lukea aivan liian harvoin. Tiltin esittelyssä on nyt kolme peliä, joihin haetaan rahoitusta joko Kickstarter-varainkeruun avulla, jotka ovat joko pian saatavilla Steam-palvelun kautta tai jotka ilmestyvät sinne toivottavasti lähitulevaisuudessa.
Space Engineers on peli, jollaista ei ole ennen nähty. Pelissä seikkaillaan avaruudessa, ja pelaaja rakentaa avaruusaluksia ja avaruusasemia. Näiden rakentelun jälkeen hän voi louhia asteroidien pinnolta erilaisia pelin alkuaineita. Peli sijoittuu 60 vuoden päähän tulevaisuuteen, ja sen toiminta on täysin fysiikkapohjaista. Pelissä on mukana myös taktista toimintaa.
Space Engineers on Steam-palvelun early access -vaiheessa 23. lokakuuta. Pelin kotisivuille pääset täältä.

Toinen kiinnostava peli on Universum: War Front, jonka tekemiseen pelistudio StarworksArt kerää tällä hetkellä varoja Kickstarter-varainkeruun avulla. Pelissä voi vaihdella kuvakulmaansa lennosta reaaliaikastrategian ja toimintakohtausten välillä.
Pelin tekijät lupailevat kuunnella pelin rahoittajia, ja peliä muunnellaan pelaajien ehdotelmien mukaan sellaiseen suuntaan, joka pelaajia miellyttää. Mukana on myös MMO-elementtejä. Pelissä voi tietenkin rakennella omia tukikohtiaan ja muuta mukavaa. Pääpaino näyttäisi kuitenkin olevan taisteluissa.
Universum: War Frontin Kickstarter-sivuille pääset täältä.

Kolmas todella kiinnostava uutuus on The Fall. The Fall yhdistelee pelimekaniikassaan niin Super Metroidia kuin Monkey Island -pelejäkin. Graafisesti peli muistuttaa indiehitti Limboa.
The Fall on tällä hetkellä Steamin Greenlightissä. Pelin Steam-sivuille pääset täältä. Peli on ylittänyt jo Kickstarter-tavoitteensa, mutta pelin tekijät haluavat luonnollisesti kehittää peliä vielä eteenpäin.
Jos haluat auttaa pelin tekijöitä heidän uusissa tavoitteissaan, pääset pelin Kickstarter-sivuille täältä.
