Kerronpa ensin tarinan: Pidin BioShock 2:n (2010) moninpelistä siinä määrin, että ostin myös karttalaajennuksen (Rapture Metro Map Pack), joka toi muassaan kolme uutta achievementtia. Vaan 2K Games oli hoitanut asian niin typerästi, ettei uusille kartoille ollut erillistä matchmakingia, ja täten niitä ei käytännössä koskaan päässyt pelaamaan.
Kaikkien saavutusten keräily kuitenkin houkutti, joten liityin xbox360achievements-sivuston keskusteluun, tapasin muita turhautuneita ja tuntikausien nyhväämisellä onnistuimme sähläämään kaikille saavutukset. Mitään tekemistä oikean moninpelaamisen kanssa sillä ei ollut, ja kahden maissa yöllä tulikin sellainen fiilis, että tässä nyt ei ole enää mitään järkeä.
*
Nintendon jenkkijohtaja Reggie Fils-Aimen mukaan Nintendolle ei tulevaisuudessakaan tuoda Xboxin achievementtien ja PlayStationin trophyjen kaltaista yhteistä saavutusjärjestelmää. Syy tähän on seuraava: peleissä pitää Reggien mukaan olla kyse pelaamisesta, ei suorittamisesta.
Argumentti on hyvä, mutta se jättää huomaamatta, että kaikki eivät suhtaudu palkintojärjestelmään suorituksina. Pelaajien keskuudessa on ainakin kaksi yleistä tapaa suhtautua saavutuksiin ja palkintoihin.
Ensimmäinen ja uskoakseni suurempi joukko suhtautuu saavutuksiin ”ihan kivoina” juttuina, mutta eivät lähde niitä erikseen tavoittelemaan. Pelin läpipeluu tai muu tavoite on saavutus sinänsä. He voivat olla ylpeitä suuresta gamerscoresta, mutta eivät tietoisesti tähtää sen kasvattamiseen pelikokemuksen kustannuksella.
Toinen, neuroottisempi porukka taas yrittää suorittaa kaikki mahdolliset keräilysaavutukset huolimatta siitä, kuinka mahdottomilta ne tuntuvat. Tätä olen itsekin kokeillut. Tavallaan achievementtien perässä nurkkien nuohoaminen ottaa kaiken irti kalliista pelistä, mutta BioShock-esimerkkini kaltaisissa kohtauksissa ”pelaaminen” menee jo täysin naurettavaksi.
Kaikkein eniten turhauttavat saavutukset, joista ei saa mitään palkintoa pelin sisällä, sekä tietysti järjettömän vaikeaa kikkailua (Halon kranaattihypyt, yms.) vaativat temput. Näiden sijaan olisi hienoa, jos saavutukset olisivat todella saavutuksia.
Läpipeluusta, boss-taisteluista ja niin-ja-niin monesta taposta saatavat saavutukset ovat lopulta niitä palkitsevimpia, ja vielä parempia, jos niistä saa jotakin konkreettista näyttöä myös pelin sisällä. Täytyy tosin mainita, että Metal Gear Solidien stealth-puvun tai Dead Risingin (2006) megaman-kanuunan kaltaiset palkinnot ovat ylivoimaisuudessaan lähinnä turhia ja vievät pelaamisesta kaiken nautinnon.
Pahimmillaan achievementit alkavat määrätä tapaa, jolla pelaaja toimii pelimaailmaltaan avoimissa peleissä. Minulla ei esimerkiksi ollut mitään hinkua ryhtyä pahikseksi Fallout 3:ssa (2008), mutta heittäydyin yhdellä pelikerralla täysin sosiopaatiksi saadakseni saavutukset. Ilmoitusten putkahdettua latasin pelin ja jatkoin pelitapaa, joka tuntui mielekkäältä. Halusin suoritukset, mutta voi hyvällä syyllä kysyä, mitä pointtia on tehdä vapaa pelimaailma, jossa achievementit sitten määräävät valintoja.
*
On sinänsä hyvä ajatus palkita pelaajia heidän saavutuksistaan. Muistan, kuinka aiempien Pleikkareiden aikana monet säilyttivät läpipelattujen pelien tallennuksia, jotta jokin todiste aiemmista seikkailuista säilyisi. Achievementit voisivat olla eräänlainen pelaajan CV, josta näkee kuinka paljon ja millaisia pelejä hän pelaa.
Monia ulkopuolisia saavutusten jahtaaminen myös huvittaa, mutta kenelläpä lopulta olisi auktoriteettia sanoa, miten pelejä kuuluu pelata. Saavutuskeskeinen pelitapa on yksi vaihtoehto, mutta se voi viedä pelaamisesta vapauden. Parhaassa mahdollisessa maailmassa achievementit ja trophyt voisi laittaa myös pois päältä. Tämä ottaisi huomioon nekin pelaajat, joita moiset ominaisuudet vain ärsyttävät.
Itseäni saavutukset vieläkin miellyttävät, niin kauan kuin niiden metsästäminen ei mene typeryyksiin asti. Tällä hetkellä pidän kyllä kovasti peukkuja GTA V:n ufo-mysteerin puolesta, sillä muutoin olen keräillyt ja nysvännyt tieni sadanprosentin läpäisyyn pelkän gamerscoren takia – eikä se kyllä paljon lämmitä.
Tuukka Hämäläinen