Microsoftin toimitusjohtaja Kevin Turner on kertonut, että liki 40 prosenttia Xbox Live -palveluiden käyttäjistä Yhdysvalloissa on naisia.
Miten Microsoftilla tähän lukemaan on päästy on vielä epäselvää. Eurooppalaisena on otettava huomioon, että tähän lukemaan on laskettu mukaan esimerkiksi Netflixin katsominen Xbox 360 -konsolin välityksellä, USA:ssa huippusuositut verkkotelevisiokanavat sekä muut viihteen muodot, joita ei varsinaisesti lasketa pelaamiseksi. Turner myös paljasti, että 42 prosenttia Xbox Live -käyttäjistä katsoo erilaisia digitaalisia televisiolähetyksiä 30 tuntia kuussa.
Turner myös kertoi, että Xbox Livellä on tällä hetkellä 48 miljoonaa käyttäjää.