Kuuroksi luultu säveltäjänero vedätti kymmeniä vuosia – ei ollutkaan kuuro ja osti teoksensa muilta!

06.02.2014

Japanin Beethoveniksikin nimetty Mamoru Samuragoch on tullut tunnetuksi siitä, että hänellä oli kuuloa rappeuttava sairaus, joka teki hänet täysin kuuroksi 35-vuotiaana. Uskomatonta kyllä, hän on tämänkin jälkeen säveltänyt lukemattomia teoksia esimerkiksi videopeleihin ja elokuviin.

Paitsi ei ole. Nyt on nimittäin käynyt ilmi, että hän on ostanut työnsä muilta säveltäjiltä. Takashi Niigaki -niminen säveltäjä on tunnustanut säveltäneensä Samuragochille musiikkia, jota tämä on sitten myynyt eteenpäin omissa nimissään. Niigaki sai osan Samuragochin nimissä myydyistä sävellystöiden tuotoista itselleen.

Kohu ei lopu tähän, sillä uusimpien tietojen mukaan Samuragoch ei edes oikeasti olisi kuuro. Medialle antamassaan lehdistötilaisuudessa Niigaki kertoi epäilevänsä, että Samuragoch kuulee siinä missä me kaikki muutkin.

Niigakin mukaan hän sävelsi 20 vuoden aikana yhteensä 18 teosta, jotka Samuragoch myi eteenpäin ”kuuron säveltäjän” mainettaan hyväksi käyttäen. Niigaki nettosi haamusävellyksistään noin 50 000 euroa.