Kommentti: Trump ei edelleenkään pidä virtuaaliväkivallasta, saati tiedä peleistä yhtään mitään – kohtaaminen alan ihmisten kanssa jäi valjuksi

Trump itse taitaa olla se, jonka todellisuudentaju on hämärtynyt kaikista eniten.

12.03.2018

Yhdysvaltain presidentti, sillä isoimmalla ydinasenappulallaan ylpeilevä Donald Trump on tavannut pelialan johtajia, tarkoituksenaan keskustella peliväkivallasta ja sen vaikutuksista nuoren mieleen.

Paikalle oli saatu haalittua Trumpin itsensä lisäksi Take-Two-studion Strauss Zelnick, Bethesda Zenimaxin Robert Altman, Entertainment Software Associationin (ESA) Michael Gallagher sekä Entertainment Software Ratings Boardin (ESRB) Patricia Vance. Trump oli toki muistanut kutsua paikalle myös pelejä murhasimulaattoreiksi tituleeraavan sotaveteraanin ja jokusen muutoin vain aihetta kauhistelevan vanhemman.

Vaikka yksityiskohdat tapaamisesta onkin pidetty hyvin pitkälti vakan alla, on joitain pieniä tiedonmurusia päässyt tihkumaan julkisuuteen. Ahkerasti liverrelleiden pikkulintujen mukaan tapahtuma olisi käynnistynyt valkoisen talon Youtube-pätkistä kyhäämällä, verta ja suolenpätkiä auliisti esittelevällä montaasilla. Julkisestikin esille nostetulla videolla nähdään aiheyhteydestään irrotettuja vilahduksia muun muassa Call of Dutystä, Sniper Elitestä, Wolfensteinistä sekä Dead By Daylightistä. Tällaisiahan pelit vain ovat, eikö niin?

Väkivallalla mässäilevän, uutisen alareunaankin upotetun videon jälkeen kaikkitietävä Trump on mitä ilmeisimmin tokaissut kylmänviileästi: ”No onhan tämä väkivaltaista, eikös?”.

Videon jälkeen tunnin mittainen kohtaaminen on jatkunut muun muassa pintapuolisesti pelien ikärajoja ihmetellessä ja tieteellisiä tutkimuksia vertaillessa. Vaikka Trump olikin kuuleman mukaan avoimin mielin liikenteessä, jäi keskustelun anti mitä ilmeisimmin enemmän kuin köyhäksi. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – olisi ollut lystikästä olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa tätä ”rakentavaa” keskustelua, jossa niiden tosielämän aseiden naurettavan helppo saatavuus ei taatusti ole ollut Trumpin agendalistalla.

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuukaan seuraavaksi. Niin kauan, kun huomio pyritään siirtämään täysin vääriin asioihin, ainakin lisää kouluampumisia.

Problem solved?

Lähde: VG247, Eurogamer