Kokeile uutta Gran Turismoa jo ennakkoon – pelistä saadaan ilmainen demo

Gran Turismo Sportista voi ottaa esimakua jo ensi viikolla.

03.10.2017

Polyphony Digitalin Gran Turismo Sport on saamassa oman demon ennen lopullista julkaisuaan.

Demo ilmestyy saataville maanantaina 9. lokakuuta kello 12.00 Suomen aikaan, ja se on pelattavissa aina samaisen kuun 12. päivään saakka. Mikäli demon pariin on päästävä maanantaina heti kellonlyömällä ajalla, voi kyseisen demotiedoston esiladata jo 7. lokakuuta valmiiksi konsolinsa kovalevylle odottelemaan.

Pelattavana on kolme pelimuotoa: Sport Mode, Campaign Mode sekä Arcade Mode. Näistä Campaign Mode tarjoaa haastetehtäviä ja muuta puuhasteltavaa. Arcade Mode on sen sijaan perinteisempää kisailua, jonka kolmea rataa voi tahkoa myös kaverin kanssa samalta sohvalta. Sport Mode puolestaan asettaa ensiksi ajamaan aikaa vastaan käytäviä kisoja, joiden avulla peli määrittelee, minkälaisia vastustajia pelaajat oikein saavatkaan lopulta vastaansa. Mukaan sisältyy myös valokuvatila sekä muuta pelin ulkoasua ja sen ominaisuuksia esittelevää sisältöä.

Gran Turismo Sport julkaistaan 18. lokakuuta yksinoikeudella PlayStation 4:lle.

Lähde: PlayStation Blog

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (78 kappaletta) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja