Klassikkopelin uusioversio päivättiin uusille alustoille – julkaisu koittaa jo ensi viikolla

System Shock saadaan pian myös Switch-konsoleille.

08.12.2025

Vuonna 2023 debytoinut System Shock -uusioversio on saapumassa vielä myös Nintendon konsoleille.

Kehittäjä Nightdive Studios on vahvistanut pelin ilmestyvän niin Switch 2:lle kuin alkuperäisellekin Switch-masiinalle 18. joulukuuta. Switch-käännöksen on kerrottu ottavan hyödyn irti ohjainten liiketunnistuksesta, minkä lisäksi mukana on tekijöiden mukaan pelaajien toiveiden pohjalta tehtyjä parannuksia. Switch 2:lla pelin on kerrottu pyörivän tv-tilassa 1440p-tarkkuudella ja 60 kuvan ruudunpäivityksellä – jälkimmäisestä päästään toki nauttimaan myös kannettavassa muodossa, näyttöpaneelin tukemalla 1080p-resoluutiolla.

Julkaisupäivän oheen saatiin myös Switch-julkaisua esittelevä traileri, jonka voi ottaa katseluun alta.

YouTube video