Squanch Games on vahvistanut lähestyvän High On Life 2:n Switch 2 -versiolle julkaisupäivän.
Pelin on kerrottu ilmestyvän kyseiselle konsolille 20. huhtikuuta. PlayStation 5:lle, Xbox Series X|S:lle ja pc:lle jatko-osan pariin päästään sen sijaan jo 13. helmikuuta, aiemmin ilmoitetun aikataulun mukaisesti. Peli saapuu julkaisussa suoriltaan myös Game Passin valikoimiin. High On Life 2:sta saadaan myös fyysinen painos, joka nähdään Nintendon ja Sonyn alustoilla Switch 2 -version julkaisupäivänä.
Viime kesän julkistuksessa saatu traileri on katseltavissa alta.
Lähde: Gematsu
