Kaksi rakastettua huippupeliä paketoiva kokoelma saapuu Switchille syyskuussa

Life is Strange -kokoelman Switch-versio sai uuden julkaisupäivän. Myös nimi vaihtui siinä samalla.

16.08.2022

Alkuvuodesta nähty Life is Strange -kokoelma on hetkisen odottelun jälkeen valmis saapumaan myös Nintendo Switchille.

Pariin otteeseen lykätyn Switch-version julkaisu koittaa tuoreen päiväyksen myötä 27. syyskuuta. Uuden julkaisupäivän ohella Switch-käännökselle saatiin myös uusi nimi, sillä muilla alustaversioilla simppelisti Life is Strange: Remastered Collection -nimeä noudatteleva paketti kulkee Nintendon masiinalla nyt lisänimellä Arcadia Bay Collection. Sisältönsä puolesta kyseessä on kuitenkin yksi ja sama kokoelma, joka kätkee sisuksiinsa ensimmäisen Life is Strange -pelin sekä Before the Storm -esiosan remasteroiduissa kuosissa.

Life is Strange: Arcadia Bay Collection on saatavilla julkaisussaan niin digitaalisena kuin fyysisenä jakeluversiona. Näistä fyysiseen versioon on tosin säilötty ainoastaan kokoelman ensimmäinen peli Before the Stormin sisältyessä mukaan erillisenä latauskoodina.

Viimeisimmän Switch-versiosta saadun trailerin voi ottaa katseluun alta.

Lisää luettavaa