Kaikkien tuntema 34-vuotias tekniikkamerkki muutti nimeään

09.07.2015

Liikemaailmassa brändääminen on erittäin tärkeää. Mitä olisi Angry Birds ilman karismaattisia lintuja? Entä mitä olisi Playstation ilman ohjaimen ympyrää, neliötä, kolmiota ja rastia? Kenties suurin brändäämistekijä on kuitenkin itse tuotemerkin nimi, joten onkin erittäin harvinaista, että pitkäaikaista merkkiä vaihdettaisiin. Näin on nyt kuitenkin käynyt vuonna 1981 aloittaneelle Logitechille.

Logitech, joka on tunnettu erityisesti tietokonetarvikkeistaan ja esimerkiksi näppäimistöistään on nyt lyhentänyt nimensä pelkäksi Logiksi. Syy vaihdokseen on yrityksen brändäysjohtajan Charlotte Johsin mukaan seuraava: ”Tech ei tarkoita mitään”.

Tech on kaikkialla”, Johs lausui takanaan suuret L-O-G-I-kirjaimet. ”Tech on ilmassa, jota hengität… se on vaatteissasi… tulevaisuudessa ’tech’ ei tarkoita mitään.”

Johs lienee oikeassa siinä, että nykypäivän teknisen vallankumouksen aikana ’tekniikka’ sanana on kulunut. Toista oli vuonna 1981, kun yritys aloitti.

Lisäbonuksena yhtiö tulee todennäköisesti saamaan viimein yhtenäistettyä Japanin ja muun maailman nimeämiskäytäntönsä. Logitech on ennen tunnettu Japanissa Logicoolina tekijänoikeusongelmien vuoksi.

Logi