Intelin edustaja: GTA V -peli pidettiin yksinoikeutena konsoleille rahan voimin

09.10.2013

Teknologiayhtiö ja suoritinvalmistaja Intelin markkinointipäällikkö Chris R. Silva on kertonut, kuinka uskoo GTA-pelisarjan seuraavien osien ilmestyvän samaan aikaan myös pc:lle kuin konsoleille.

Halo-pelejä tehtiin ensin konsolille ja vasta sen jälkeen pc:lle mikä johti siihen, että pc-käännös oli heikkotasoinen. En usko, että Grand Theft Auto -pelisarja tulee olemaan konsolien yksinoikeuspeli enää kovinkaan kauaa.”

Silva väittää, että syy eri osapuolten hiljaisuuteen pc-versiosta on yksinkertainen: Silvan mukaan konsolivalmistajat ovat maksaneet pitkän pennin siitä, että pelisarjan uusi osa tuli ainakin alussa ainostaan konsoleille.

PCGamerin artikkelissa myös mainitaan, kuinka uutiset pc-pelimaailman kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Siinä missä suuryritykset ostavat yhä vähenivissä määrin konepaketteja toimistoihinsa, pc-harrastajat ostavat yhä ahkerasti erilaisia konekomponentteja sekä ohjelmistoja.