Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin viime perjantaina teksti, joka sai monet pelaajat haukkomaan henkeään. Mielipidekirjoituksessa väitettiin, että esimerkiksi kotimaisen Supercell-studion Clash of Clansista ja Hay Daysta saadut voitot on revitty lasten selkänahasta. Kirjoituksen mukaan freemium- eli ilmaispelit huoukuttelevat lapset ostamaan pelinsisäisiä hankintoja – ilman niitä kun ei kirjoittajan mukaan peleissä voi pärjätä.
Nyt on julkaistu tutkimus, joka vesittää yleisönosastokirjoituksen teoriaa hieman. Gamasutra kertoo sivuillaan tutkimusraportista, jossa oli tutkittu 355 lapsen ostokäyttäytymistä freemium-pelien yhteydessä. Heistä 87 oli tehnyt pelin sisäisen ostoksen. Keskimäärin ostoksen arvo oli noin 3,33 dollaria eli noin kaksi ja puoli euroa.
Tutkimuksen oli tehnyt Dupit-niminen yhtiö, joka toimii yhteistyössä monien pelintekijöiden kanssa ja suunnittelee pelitalojen tuotteiden brändimarkkinointeja. Se tekee myös omia pelejään, joten sen tutkimuksiin kannattaa tietenkin suhtautua varauksella – ihan kuten kannattaa suhtautua kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin, teollisuudenalasta riippumatta.
Ja kyllä, 87 lasta oli hankkinut peliin lisäsisältöä – vain parilla eurolla, mutta kuitenkin. Mielipidekirjoituksen väite siitä, että pelit ovat ilmaisia vain siksi, jotta ne saisivat pelaajat koukkuunsa huumeiden tavoin on kuitenkin täysin absurdi. Kaiken lisäksi mielipiteen kirjoittaja ei edes peittele millään tavoin sitä, että hän rinnastaa pelit laittomiin päihdeaineisiin.
”Peli, jossa toistuvin rahapanoksin tavoitellaan pelkästään muita parempaa pistesijaa kuvitteellisessa tekomaailmassa, rinnastuu kemiallisiin päihteisiin. Kumpiakin ostetaan sopivina annoksina tavoitellen ohimeneviä, keinotekoisia ja todellisuuspakoisia tuntemuksia ja mielentiloja. Käyttäjän toiveista huolimatta ne eivät ratkaise arjen ongelmia, vaan luovat helposti uusia. Syntyy kierre”, kirjoituksessa sanotaan.
Jälleen kerran päästään siihen ikuiseen ongelmaan, joka aiheutuu tietämättömyydestä. Pelit eivät tee hallaa ihmisille, vaan esimerkiksi vanhemmilla on täysi päätäntävalta siinä, miten ja millaisia pelejä heidän lapsensa pelaavat. Pelit eivät ohjaa lastemme käyttäytymistä, vaan vanhemmilla on aina ylin päätäntävalta lapsiinsa liittyvissä asioissa. Vanhemmat antavat aina rajat lapsilleen.
Ja loppujen lopuksi vanhemmilla on päätösvalta siitä, ostavatko lapset peleihinsä lisää sisältöä vai eivät.
Pelejä ei kannata pelätä, ja hysteria tuottaa vain kauhukuvia, joilla ei ole minkäänlaista totuuspohjaa.
Vanhemmat, ottakaa selvää millaisia pelejä lapsenne pelaavat. Ottakaa selvää, ja antakaa lapsillenne rajoja. Sanokaa ei. Se on niin yksinkertaista.
Se, mitä emme ymmärrä pelottaa, mutta pimeinkin käytävä muuttuu turvalliseksi heti, kun sinne sytyttää tiedon valon.
Jarkko Fräntilä