Hakkeri varasti luottokorttitietoja ja lahjoitti niiden avulla 700 000 dollaria hyväntekeväisyysjärjestöille – sai 10 vuoden tuomion

27.11.2013

Jeremy Hammond -niminen hakkeri (kuvassa) tuomittiin tässä kuussa New Yorkissa 10 vuoden vankeusrangaistukseen. Hän oli murtautunut vuonna 2011 Stratfor-nimisen yksityisen turvallisuusalan yrityksen tietokantaan ja varastanut sieltä miljoonia sähköposteja ja tuhansia luottokorttitietoja.

Hän ei käyttänyt tietoja omaa taloudellista asemaansa parantaakseen, vaan lahjoitti varastettujen luottokorttien tietojen avulla yli 700 000 dollaria eri hyväntekeväisyysjärjestöille.

Hammond oli tehnyt outoja tempauksia ennenkin. Aiemmin hän oli esimerkiksi hakkeroinut itsensä Apple-myymälän tietokantaan ja läväyttänyt myymälän ruuduille infot myymälän taloustiedoista. Hän oli myöhemmin auttanut myymälän henkilökuntaa korjaamaan aiheuttamansa vahingot ja tilkitsemään tietoturvakolot.

Hammond oli tuomittu vuonna 2006 kahdeksi vuodeksi vankeuteen tämän hakkeroitua itsensä sisään poliittisten verkkosivujen tietokantaan.

Asiasta kertoi Arstechnica.