Somen suurin pelialan tapahtuma Digiexpo alkoi tänään. Tiltin toimitus kävi haistelemassa jo aamuvarhaisella ilmapiiriä ja tarkastelemassa esimerkiksi uuden sukupolven konsoleita, jotka olivat tilaisuudessa hyvin esillä.
Tietenkin tilaisuudessa oli näytillä myös pelejä. Tsekkaa alta löytyvästä kuvagalleriasta mitä kaikkea tapahtumasta löytyykään.
Digiexpon kotisivuille pääset täältä.

Uutta Xbox Onea pääsee totta kai testaamaan.

Myös tietokonepuolta oli esittelyssä.

Retrohyllyjä riitti.

Xbox One oli näkyvästi esillä.

Paikan erikoisuus, Gran Turismo 6 -rinkula.

Lapsilta kielletyt pelit on eristetty omiksi alueiksi.

Ja lisää pelattavaa.

Esittelyssä on kuumia uutuuspelejä.

SE ohjain!

GT6 – autopelien aatelia.

Sonyn alue oli laaja, ja uutuuskonsoli oli totta kai kokeiltavissa.

Rocksmithin avulla voi opetella soittamaan kitaraa.

Pelipenkki esittelyssä.

Retrohyllyt kiilsivät.
- Urheilupelifaneille pelattavaa riittää Änärin ja FIFAn muodossa.

Retropelaajille on tarjolla monenlaista herkkua.