Remedyn FBC: Firebreak alkaa hiljalleen saapua sisällön puolesta tiensä päähän.
Remedyn omaan Alan Wake/Control-universumiin sijoittuva FBC: Firebreak ei saanut oikein missään vaiheessa kunnolla tuulta purjeisiinsa. Pelaajamäärät ovat huidelleet kohtuullisen alhaisissa lukemissa siitäkin huolimatta, että verkkoräiskintä on ollut tarjolla niin PS Plussassa kuin Game Passissakin.
Nyt Remedy kertoo, että lisää sisältöpäivityksiä ei ole enää luvassa juuri ilmestyneen Open House -laajennuksen jälkeen. Nyt tarjolla on kuitenkin uusia areenoita, tasapainoviilauksia sekä pelimekaanisia ehostuksia. FBC: Firebreak säilyy toki pelattavana myös tulevaisuudessa, sillä moninpelipalvelimia ei suinkaan olla sulkemassa.
Itse asiassa pelaajia houkutellaan mukaan vielä mukaan pysyvällä hinnanalennuksella (19,99 euroa) sekä kätevällä Friend’s Pass -ominaisuudella. Viimeksi mainittu päästää pelin ostaneen kaverinkin mukaan kahinoihin lataamalla Firebreakista kauppapaikoilta löytyvän Friend’s Pass -version – ilmaiseksi tietenkin.
FBC: Firebreak on saatavilla pc:lle, Xbox Series X|S:lle sekä PlayStation 5:lle.
Lue myös: Control-spinoff FBC: Firebreakin uusi traileri varoittelee työn varjopuolista
Lähde: VGC